27.2.2017

NIIN HYVÄT RAHKAPULLAT

Okei nyt tulee sellainen herkkuresepti, jota ei voi ohittaa, nimittäin kristallipullat täytettynä rahkalla ja ripauksella lakritsijauhetta! Onhan ihan perinteisetkin rahkapullat hyviä, mutta nämä voittaa ne kyllä ihan täysillä :)

Kristallipullat eroavat perinteisestä pullataikinasta parillakin tavalla, taikinaan laitetaan vaniljakastiketta ja valmiit pullat kastetaan vielä voisulassa ja kieritetään sokerissa. Pulla saa sokerihunnusta nimensä mukaisesti kristallimaisen pinnan. Vaniljakastike tuo makua ja mehevyyttä pullataikinaan. Niin, ja ei unohdeta sitruunaisen rahkatäytteen päälle tulevaa lakritsijauhetta. Yhdistelmä on melkoisen hyvä! Mikäli et ole lakritsin ystävä, niin ei se haittaa, pullat toimivat hyvin myös ilman sitä.
 

PULLATAIKINA
2 dl vaniljakastiketta
1 dl vettä/maitoa
0,5 dl sokeri
1 rkl vaniljasokeria
0,5 rkl kardemummaa
0,5 tl suolaa
kananmuna
1 ps kuivahiivaa (11 g)
noin 7,5 dl vehnäjauhoja
50 g huoneenlämpöistä voita

TÄYTE
1 prk maitorahkaa (250 g)
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu

KUORRUTE
0,5 dl voita suolatettuna
0,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
lakritsijauhetta

Valmista pullataikina. Sekoita keskenään vaniljakastike ja vesi. Kuumenna reilusti kädenlämpöiseksi (+42 astetta). Lisää sokeri, kardemumma, suola sekä pari desiä jauhoja, joihin on sekoitettu kuivahiiva. Lisää myös kananmuna. Sekoita. Lisää loput jauhoista vähitellen ja vaivaa taikinaa. Lisää lopuksi myös pehmeä voi. Anna kohota kaksinkertaiseksi vedottomassa paikassa noin 30 minuuttia. 

Jaa kohonnut taikina noin 15-20 osaan ja pyöritä palat pulliksi. Aseta pullat leivinpaperin päälle pellille. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vedettomassa paikassa noin 30 minuuttia.

Valmista täyte. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään.

Kasta lasin pohja jauhoissa ja paina sillä kolo jokaisen pullan keskelle. Lisää rahkatäytettä koloihin ja paista pullia noin 200 asteessa 8-10 minuuttia kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.

Yhdistä sokeri ja vaniljasokeri. Sivele lämpimät pullat voisulalla (älä sivele voita rahkatäytteen päälle) ja ripottele sitten  sokeriseosta voisulapinnan päälle. Viimeistele pullat ripauksella lakritsijauhetta.


19.2.2017

LASKIAISPULLAT

Laskiaispullat saat uudistettua kivasti mantelimassakuvioilla, jotka näkyvät kauniisti kermavaahdon alta. Esimerkiksi kukkakuvio näyttää hienolta. Mulla oli vain pieniä piparimuotteja, jolloin laitoin vierekkäin useamman mantelimassapalan, mutta tarpeeksi isoja muotteja käyttämällä saisi laitettua laskiaispullan väliin kokonaisen kukan tai esimerkiksi sydämen.

PULLATAIKINA (noin 20kpl)
5dl maitoa
50g tuorehiivaa
1,5 dl sokeria
2rkl kardemummaa
1 tl suolaa
kananmuna
n.10-14dl vehnäjauhoja
125g huoneenlämpöistä voita

PINNALLE
kananmunaa
raesokeria/kidesokeria

TÄYTE
mantelimassaa
vadelmahilloa
kermavaahtoa

Valmista pullataikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon ja lisää sokeri, kaardemumma, suola ja kananmuna. Sekoita tasaiseksi. Lisää vähitellen jauhoja ja vaivaa hyvin. Lisää lopuksi pehmeä voi ja vaivaa tasaiseksi. Lisää tarvittaessa jauhoja. Anna taikinan kohota vedottomassa paikassa, noin 30 minuuttia. 

Jaa taikina noin 20 osaan ja pyöritä taikinapalat pulliksi. Laita pullat leivinpaperilla vuoratulle pellille ja peitä leivinliinalla. Anna kohota vedettomassa paikassa noin 30 minuuttia. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria tai kidesokeria. Paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. 

Täytä pullat. Halkaise jäähtyneet pullat ja lisää pohjalle hilloa ja mantelimassaa. Pursota kermavaahtoa ja paina sitten kansi varovasti paikoilleen. Viimeistele halutessasi tomusokerilla.




13.2.2017

HELPOT SYDÄNMARENGIT

Marengit on kiva maustaa raikkailla marjajauheilla, jolloin marenki saa marjaisan ja hieman kirpeän mauan. Suosittelen käyttämään esimerkiksi vadelma-tai mustaherukkajauhetta, jolloin maku on vielä voimakkaampi kuin esimerkiksi mustikkajauheessa, jota itse käytin. Tarvitset marenkeihin ainoastaan valkuaista,sokeria ja marjajauhetta. Halutessasi voit laittaa pari tippaa etikkaa, jolloin pinnasta tulee rapea ja keskusta jää aavistuksen vaahtokarkkimaiseksi. Jos haluat tehdä täytettyjä marenkeja, voit laittaa sipaista marengille esimerkiksi suklaaganachea aja painaa toisen marengin päälle, nam!

Sydämen muotoiset marengit saat pursottamalla kaksi pisaran muotoista viivaa V-kirjaimen muotoon. Tämä voi vaatia pari kokeilupursotusta, mutta oikea tapa hahamottuu nopeasti! :) 



MARENGIT (pari pellillistä)
2 valkuaista
1 dl sokeria
pari tippa etikkaa
marjajauhetta
elintarvikeväriä

Laita valkuaiset puhtaaseen ja kuivaan kulhoon ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä vaahdon joukkoon jatkaen vatkaamista. Anna koneen käydä kunnes sokerin kiteet ovat sulaneet valkuaisvaahdon joukkoon ( kun sokerikiteitä ei tunnu enää hieroessa valkuaisvaahtoa sormien välissä). Lisää lopuksi etikka ja halutessasi elintarvikeväriä. 

Laita valkuaisvaahto pursotuspussiin yhdessä pyöreän tyllan kanssa tai leikkaa pursotuspussin kärjestä pieni pala pois. Pursota kaksi pisaran muotoista viivaa ristikkäin V-kirjaimen muotoon. Ripottele marjajauhetta marenkien pintaan.

Paista marenkeja kiertoilmauunissa tai tasalämmössä 100 asteessa noin 1,5-2 tuntia kunnes marengit irtoavat leivinpaperista. 












5.2.2017

MUSTAHERUKKA-SUKLAARAAKAKAKKU

Mun kokemukset raakakuista ovat olleet melkoisen vaihtelevia. Olen maistanut erittäin epäonnistuneita kakkuja, sellaisia jotka maistuvat pelkästään kookosöljyltä ja joista jää kookosöljyn rasva pyörimään suuhun pitkäksi aikaa. Sitten on ollut myös niitä erittäin onnistuneita raakakakkuja, joiden ei voisi uskoa olevan edes raakakakkuja, niin maukkaita, silkkisen pehmeitä ja täyteläisiä! 

Kokeilin valmistaa ensimmäistä kertaa itse raakakakkua, en oikein tiennyt mitä odottaa maun ja rakenteiden puolesta, mutta lopputulos olikin yllättävän hyvä. En halunnut kakun olevan liian kookoksinen, joten korvasin osan öljystä vedellä ja psylliumilla. Haluankin kokeilla seuraavan kakun kaakaovoihin, jolloin kookosta ei tarvita lainkaan. 

Kaikkein tärkeintä raakakakun tekemisessä on hyvä blenderi, jolla saa ajattua massan täysin sileäksi. Itse aloitin täytteen valmistamisen tehosekoittimella ja viimeistelin sen vielä sauvasekoittimella, jotta sain täytteestä varmasti sileää. Tässä voi mennä jonkin aikaa, mutta lopputulos on ehdottomasti vaivan arvoinen. 

Suklaisessa raakakakussa on ohut kerros kirpeää mustaherukkaa ja kaura-taatelipohja. Mustaherukan tilalla toimisi esimerkiksi myös vadelma tai muu raikas marja tasapainoittamaan tuhtia suklaakerrosta. Suklainen maku tulee raakakaakaojauheesta ja kakku saa makeutta vaahterasiirapista. Täällä lähtee seuraavaksi kokeiluun appelsiini-suklaaraakakku! 

Alkuperäinen resepti täältä.

POHJA (halk. 18cm)
3 dl kaurahiutaleita
2 dl meheviä taateleita
ripaus suolaa
(tilkka vettä)

TÄYTE
3 dl yön yli lionneita cashewpähkinöitä
0,75 dl sulaa kookosöljyä
1,75 dl lämmintä vettä
noin 0,5-0,75 dl vaahterasiirappia tai muuta makeutusta
1 tl psylliumia
ripaus suolaa

1 dl survottuja (pakaste)mustaherukkaa
1 dl raakakaakaojauhetta

PINNALLE
marjoja

Valmista pohja. Paahda kaurahiutaleita kevyesti pannulla. Anna jäähtyä. Poista taateleista kivet ja laita tehosekoittimeen yhdessä kaurahiutaleiden ja suolan kanssa. Blendaa tasaiseksi. Tai käytä sauvasekoitinta. Massan ei tarvitse olla aivan sileää. Vuoraa irtopohjavuoan pohja (halk. 18cm) leivinpaperilla ja taputtele taikina pohjalle. Laita kylmään täytteen valmistuksen ajaksi. 

Valmista täyte. Valuta cashewpähkinät ja laita tehosekoittimeen muiden aineden kanssa lukuunottamatta raakakaakaojauhetta ja  mustaherukoita. Blendaa tasaiseksi massaksi. Tässä voi mennä jonkun aikaa. Käytä halutessasi myös sauvasekoitinta. 

Ota pari ruokalusikallista täytettä toiseen kulhoon ja sekoita siihen survotut mustaherukat. Blendaa sitten raakakaakaojauhe lopun vaalean täytteen kanssa sekaisin. Kaada kaakaotäyte pohjan päälle ja lusikoi sen päälle varovasti vielä mustaherukkatäyte. Pakasta noin tunnin ajan ja säilytä sitten jääkaapissa. Viimeistele kakku marjoilla.