12.2.2015

BANAANILETUT

Tässä hyvä vinkki vaikka aamu- tai iltapalalle nautittavaksi. Herkulliset ja terveelliset banaaniletut syntyvät nopeasti ja helposti sauva- tai tehosekoittimen avulla. Letut on hyvä paistaa samantien, sillä banaani tummentaa taikinan melko pian. Mittojen ei tarvitse olla kovinkaan tarkkoja. Esimerkiksi jos tuntuu, että letut ovat liian murenevaisia, niin ei muuta kuin vähän vehnäjauhoja/kaurajauhoja taikinan joukkoon lisää! Letuista on hyvä tehdä melko pieniä, jotta ne on helppo kääntää ja ne pysyvät myös hyvin kasassa. Ne ovat parhaimmillaan heti pannulta tultaessa, sillä jäähtyessään ne lässähtävät hieman.

Perusohje on, että yksi baanani aina kahta kananmunaa kohden ja siihe voi sitten lisäillä omien mieltymysten mukaan muitakin aineksia. Itse tykkään laittaa vehnäjauhoja pitämään letut paremmin kasassa sekä maitoa tuomaan lisää mehukkuutta, leivinjauhe tekee letuista kivan pulleita. Lisää taikinan joukkoon omia lempimausteita esimerkiksi kanelia tai kardemummaa. Ja ainiin, mitä kypsempi banaani, sen parempi, sillä kypsemmässä banaanissa on voimakkaampi maku! Ripaus suolaa tuo maut myös paremmin esiin. 
BANAANILETUT
1 kypsä banaani 
2 kananmunaa
0,5 dl maitoa
1 rkl vehnäjauhoja/kaurajauhoja
1tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia
ripaus suolaa

paistamiseen öljyä tai voita

Laita kaikki ainekset kulhoon, banaani on hyvä leikata hieman pienemmiksi paloiksi. Soseuta savasekoittimella tasaiseksi taikinaksi. Vaihtoehtoisesti valmista taikina tehosekoittimessa. 

Paista letut kuumalla pannulla joko voissa tai öljyssä. Itse tykkään kääntää letut vasta siinä vaiheessa, kun taikina on melkein kokonaan hyytynyt pinnalta. Silloin kääntäminen onnistuu ainakin hyvin! Tarjoile kuumat letut marjojen tai jugurtin kera.






8 kommenttia:

  1. Kannattaa kokeilla myös tehdä lettuja pelkästään banaanilla ja kananmunalla (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, muistaakseni joskus oon tehnytkin niin, mutta itse tykkään eniten tästä reseptistä! :)

      Poista
  2. Vähän kun laittoi lisää jauhoja niin onnistui listavasti ja parhaat banaaniletut tulikin!:P

    Ps. Viime vuonna kun olin vielä yläasteella niin köksän opettajani sanoi että olet myös joskus ollut hänen oppilaansa:D Sanoi vielä minulle että odottaa että minäkin menen Koko Suomi leipoo -ohjelmaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun lisäsit jauhoja taikinaasi! Ne on tosiaan melko hajoavaisia lettuja! :)
      Hihii, no nyt sitten ohjelman uudelle kaudelle vain mukaan, jos sellainen joskus tulee :)

      Poista
  3. toimiskohan jos laittais puolet mustikkaa ja puolet banaania

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehkä korvaisi banaania mustikoilla, sillä muuten letut eivät välttämättä pysy kasassa niin hyvin, kun taikinan rakenne muuttuu. Mustikoita voisi kuitenkin ripotella kokonaisina taikinan joukkoon! :)

      Poista
  4. Oon lisänny pelkkään banaaniin ja muniin ruokalusikallisen kaurahiutaleita ja heti on rakenne pysyny paremmin koossa ja menee vielä "terveellisinä" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Ja tosiaan, kaurahiutaleethan lisää oikeastaan terveellisyyttä! :)

      Poista