Näytetään tekstit, joissa on tunniste TÄYTEKAKUT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TÄYTEKAKUT. Näytä kaikki tekstit

6.12.2016

LUUKKU 6 - ITSENÄISYYSPÄIVÄN KAKKU

Muistatteko tämän kakun, jonka leivoin  joku aika sitten leivontabloggaajien iltaan? Tein samalla tyylillä kakun itsenäisyyspäiväksi ja tykkäsin lopputuloksesta aivan hurjasti! Valkoinen kermakuorrute näyttää todella raikkaalta sinisen sävyisten macaronssien ja tuoreiden marjojen rinnalla. Vaalean sokerikakkupohjan välissä on itse tehtyä mustikkahilloa ja valkosuklaamoussea, täyteyhdistelmä on aivan ihana! Mustikkahillo kannattaa todella keittää itse, tuolloin siihen saa voimakkaan ja hieman hapokkaan mustikan maun, joka sopii valkosuklaan rinnalle täydellisesti.


Kakku on tehty isoon 26 cm vuokaan, josta riittää noin 25 hengelle. Voit puolittaa kakun ohjeen 18 cm vuokaan.

POHJA 
8 kananmunan pohja, irtopohjavuoan halk. 26-27cm

MUSTIKKAHILLO
800 g (pakaste) mustikoita
1,25 dl hillosokeria

VALKOSUKLAATÄYTE
4 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
520 g valkosuklaata
600 g vaniljatuorejuustoa

kakun kostutukseen appelsiinimehua

KUORRUTUS
5 dl vispikermaa
macaronsseja
tuoreita marjoja

Valmista mustikkahillo. Laita mustikat kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä hilloa kunnes se on paksua, noin 15-20 min. Jätä jäähtymään.

Valmista valkosuklaamousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi ja siirrä syrjään. Vaahdota tuorejuustoa hetken aikaa ja lisää joukkoon sulanut valkosuklaa. Liota liivatteet puoleen desiin kiehuvaa vettä ja kaada seos ohuena nauhana tuorejuustoseoksen joukkoon koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi kermavaahto joko kevyesti vatkaimella sekoittaen tai nuolijalla käännellen. 

Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kokoa kakku tarjoiluvadille irtopohjavuoan reunojen sisään. Voit jatkaa reunan korkeutta esim. reunakalvolla. Kostuta ensimmäistä pohjaa ja levitä puolet mustikkahillosta pohjan päälle. Lisää sitten valkosuklaatäytettä. Paina toinen pohja kevyesti päälle ja kostuta sitä. Levitä loput mustikkahillosta ja valkosuklaakreemisä pohjan päälle. Laita viimeinen pohja ja kostuta vielä se. Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 1-2 tuntia ennen reunan poistamista.

Valmista kuorrute. Vatkaa kerma vaahdoksi. Levitä kermavaahto tasaisesti kakun pintaan palettiveistä apuna käyttäen. Viimeistele macaronsseilla ja tuoreilla marjoilla.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!


10.10.2016

LEIVONTABLOGGAAJAILTA 2016 JA VOITTOKAKKU


Yhteistyössä Dr. Oetkerin kanssa leivoin kakun leivontabloggaajien Candy Land -teemaiseen illanviettoon. Annin Uunissa, Dr. Sugar ja Kakkukatri olivat järjestäneet toistamiseen upean illan tällä kertaa Helsingin Kulinaarisessa Instituutissa syyskuun alussa. Tarjolla oli ihania pieniä suolaisia suupaloja, paljon juotavia unohtamatta teeman mukaisesti notkuvia karkkipöytiä. Jälkkäripöydän kakuista vastasi tällä kertaa minä ja neljä muuta bloggaajaa. Olimme saaneet kutsun illassa järjestettävään #paraskakkuikinä -kilpailuun ja voitte vain arvata, että pöytä täyttyi toinen toistaan upeammista kakuista! Dr. Oetker oli sponsoroimassa itse iltaa ja kilpailua ja saimme testiin mahtavia tuotteita ja uutuuksia, joista mainitsen kohta tarkemmin. 
Illan aikana vieraat äänestivät omaa suosikkiaan kakun maun ja ulkonäön perusteella, vieraiden ottamia kuvia voit käydä katsomassa Instagramissa: #paraskakkuikinä ja #leivontablogggaajailta. Kilpailun voittaja sai huikean 300 e lahjakortin Kokkipuotiin. Suurena yllätyksenä kakkuni julistettiinkin illan päätteeksi voittajaksi. Wow, ihan mahtavaa! En olisi ikinä uskonut muiden upeiden ja taidokkaiden kakkujen rinnalla, että juuri mun kakku olisi voittaja! 

Saimme täysin vapaat kädet toteuttaa kilpailukakku teeman mukaisesti #paraskakkuikinä. Täytyy myöntää, että aluksi päässä löi hiukan tyhjää, kun mahdollisuuksia oli oikeastaan rajattomasti. Lähdin kuitenkin suunnittelussa liikkeelle omista lemppareistani, eli suklaasta ja macaronsseista. Pidän tosi paljon yhdestä mun suklaakakkupohjasta, joka on samalla pehmeä, mehevä ja tarpeeksi kiinteä näyttävän kakun valmistamiseen, joten se oli varma valinta pohjaksi. Maustoin taikinan vielä Dr. Oetkerin luontaisella vaniljasokerilla! Täytteeseen halusin ehdottomasti laittaa myös suklaata, mutta sen rinnalle halusin toiseksi täytteeksi jotakin marjaisaa tuomaan raikkautta. Päädyin mustaherukkaan, sillä ajattelin sen vahvan ja kirpeän maun toimivan suklaan kanssa täydellisesti! 

Leivontabloggaajaillan tarjottavia:
Mahtava kakkupöytä!


Leivoin ennen kilpailua yhden koekakun, jossa testasin maun ja rakenteiden toimivuuden. Samalla yritin miettiä kuorrutetta ja koristeita, mutta hyvät ideat oli siinä vaiheessa melkoisen hukassa. Lyhkäisyydessään sain ajatuksen marmoroidulla tai liukuvärjätyllä voikreemillä kuorrutetusta kakusta ja kokeilinkin useampaa erilaista voikreemin kuorrutustapaa kakkuun. No, lopputulos ei nyt ollut lähellekkään hyvän näköinen.  Olin kuorruttanut koekakun aina vain uudestaan ja uudestaan ja kaapinut edelliset voikreemit aina alta pois. Loppujen lopuksi en saanut koekakun avulla lainkaan selvyyttä kakun ulkonäköön, oikeastaan sen tuoma epävarmuus sotki mun suunnitelmia entisestään. Miksiköhän sitä aina haluaa kokeilla jotain uutta silloin kuin pitäisi varmasti onnistua? Joka kerta mä lupaan itselleni, että tää oli vika kerta, mutta aina huomaan olevani samassa tilanteessa yhä uudestaan :D Kuulostaako tutulta?

Olin päättänyt käyttää kaikesta huolimatta voikreemiä ja loppujen lopuksi kaikki menikin hyvin ja olin kilpailukakun ulkonäköön melkoisen tyytyväinen. Sain tehtyä kauniin värisen liukuvärjäyksen huolella kakun pintaan Dr. Oetkerin Gel colours punaisella geelivärillä. Tavoitteenani oli pitää kakku yksinkertaisena ja selkeälinjaisena samalla tuoden eri tekniikoita esiin. Itse olin kakkuun viimein todella tyytyväinen!

Leivoin monta pellillistä erikokoisia macaron-kuoria, jotka värjäsin Dr. Oetkerin Gel colours geeliväreillä. Värit soveltuvat loistavasti macaronsseihin, sillä niiden geelimäinen koostumus ei tehnyt taikinasta liian löysää. Paketissa tulee punainen, keltainen ja sininen väriaine, joita yhdistelemällä loin kauniita lilan, vaaleanpunaisen ja vaaleansinisen sävyjä macaron-kuoriin.

Sain idean kiinnittää osan kukista ja kukan terälehdistä sokeriliemellä suoraan macaron-kuoriin. Niistä tuli mun mielestä todella kauniita ja aion ehdottomasti koristella macaronssit toisenkin kerran kukkien ja siirapin avulla!






Tällä reseptillä kakusta tulee todella korkea ja näyttävä. Halutessasi voit puolittaa suklaatäytteen reseptin, jolloin saat yhden täytekerrokset suklaata ja yhden mustaherukkaa. Paista tuolloin myös kakkupohja yhdessä vuoassa ja leikkaa valmis pohja kahteen täytekerrokseen.

POHJA (halk. 16-18cm)
4 kananmunaa
130 g tummaa suklaata
100 g huoneenlämpöistä normaalisuolaista voita
1,33 dl sokeria
1,33 dl vehnäjauhoja
0,33 dl kaakaojauhetta

SUKLAATÄYTE
300 g maitosuklaata
2 kpl Dr. Oetker liivatelehteä
300 g ranskankermaa
3 dl vispikermaa

MUSTAHERUKKATÄYTE
2 dl mustaherukoita (pakaste) + 2 rkl vettä
1 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
0,25-0,5 dl tomusokeria

VOIKREEMI
250 g huoneenlämpöistä suolatonta voita
5 dl tomusokeria
2 rkl maitoa

KOSTUTUS
maitoa

MACARONSSIT
Taikinan värjäämiseen Dr. Oetker Gel colours geelivärejä
täyttämiseen ylimääräistä voikreemiä, johon on sekoitettu sulaa valkosuklaata

SOKERISIIRAPPI
yksi osa vettä
yksi osa sokeria

syötäviä kukkia

Valmista pohja: Vuoraa kaksi samankokoista irtopohjavuokaa (halk 16-18cm) leivinpaperilla.  Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää keltuaiset yksitellen. Lisää myös jäähtynyt suklaa. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vaahdottaen. Lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen suklaaseokseen, älä sekoita liikaa, sillä kuivat aineet lisätään vielä taikinaan.  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinan joukkoon. Kääntele taikina tasaiseksi. Kaada taikina tasaisesti molempiin vuorattuihin vuokiin. Paista 175 asteisessa uunissa noin 25-35 minuuttia. Pohjat ovat valmiita, kun kokeilutikkuun jää pari taikinan murusta (älä paista pohjaa kuivaksi). Anna pohjien jäähtyä. 

Valmista suklaatäyte: Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa ranskankerma kovaksi vaahdoksi ja lisää sulatettu jäähtynyt suklaa joukkoon. Kuumenna pari ruokalusikallista vettä ja sulata lionneet liivatteet siihen. Lisää liivateseos ohuena nauhana ranskankerma-suklaaseoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Vatkaa kerma toisessa kulhossa kevyeksi vaahdoksi ja kääntele joukkoon. (Liivate ei ole pakollinen, sillä suklaa jähmettää täytteen melko hyvin. Etenkin korkeassa kakussa liivate kuitenkin jämäköittää täytteen kestäväksi)

Valmista mustaherukkatäyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Laita mustaherukat kattilaan yhdessä veden kanssa. Keitä mustaherukoita hiljalleen kunnes ne ovat pehmenneet (noin 2 min). Paseeraa mustaherukat siivilän läpi. Purista lionneista liivatelehdistä vedet pois ja sekoita ne kuumaan siivilöityyn mustaherukkaseokseen. Jätä jäähtymään. Vaahdota vispikerma kevyeksi vaahdoksi. Vaahdota toisessa kulhossa tuorejuusto, vaniljatahna ja tomusokeri keskenään. Sekoita jäähtynyt mustaherukkaseos tuorejuustovaahdon joukkoon. Kääntele lopuksi vielä kermavaahto joukkoon.

Kakun kokoaminen: Vuoraa pohjan kokoinen irtopohjavuoka kelmulla ja jatka reunoja korkeammaksi esim. reunakalvon avulla. Halkaise jäähtyneet kakkupohjat kahtia. Laita vuokaan ensimmäinen pohja ja kostuta maidon ja Dr. Oetker vaniljasokerin seoksella. Levitä pohjan päälle puolet suklaatäytteestä. Paina toinen pohja kevyesti päälle ja kostuta. Lisää mustaherukkatäyte ja sen päälle uusi pohja. Kostua jälleen. Kaada loput suklaatäytteestä ja paina viimeinen pohja varovasti päälle. Kostuta vielä se. Peitä kakun pinta kelmulla ja anna jähmettyä jääkaapissa mieluiten yön yli. 

Kumoa hyytynyt kakku varovasti tarjoiluastialle tai kakkupahvin päälle. Poista kelmut ja vuoan reunat. 

Voikreemi: Vaahdota huoneenlämpöistä voita usean minuutin ajan. Lisää tomusokeria desi kerrallaan koko ajan vatkaten keskinopeudella. Anna koneen käydä kunnes vaahto on vaaleaa ja tasaista. Värjää osa voikreemistä punaisella elintarvikevärillä. Levitä vaaleaa kreemiä kakun pintaan ohuesti. Laita kakku jääkaappiin kunnes kreemi on jähmettynyt. Levitä nyt päälle sekä vaaleaa, että värjättyä kreemiä paksuiksi kaistaleiksi kakun reunoille ja päälle. Tasoita pinta raapalla tai palettiveitsellä. Laita kakku jälleen jääkaappiin jähmettymään.

Asettele täytetyt macaronssit kakun pinnalle. Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa sokerilientä varten. Aseta syötävä kukka macaronssille ja töpöttele siveltimen avulla varovasti jäähtynyttä sokerilientä, jotta kukka kiinnittyy macaronssin pintaan. Voit kiinnittää sokeriliemen avulla myös yksittäisiä terälehtiä. Itse kiinnitin sokeriliemellä osan kukista ja osaan en laittanut lainkaan sokerilientä, jotta ne jäisivät enemmän koholle.

Dr. Oetkerin yhtenä uutuustuotteena on Bourbon-vaniljaa sisältävä vaniljatahna. Voitteko kuvitella miten innoissani olin tästä tuotteesta? Tuubista tuli aivan uskomattoman voimakas aidon vaniljan tuoksu. Halusin käyttää vaniljatahnaa ehdottomasti mustaherukkatäytteeseen, laitoin täytteen joukkoon teelusikallisen tahnaa ja mustat vaniljansiemenet valtasivat täytteen! Pieni määrä vanljatahnaa riitti tuomaan aivan uskomattoman paljon makua mustaherukan rinnalle. Muita uutuuksia ovat esimerkiksi paistonkestävä vaniljakreemi ja suklaiset kakunkuorrutteet.
Tarpeeksi kauan vaahdotettu voikreemi on sileää, tasaista ja väriltään todella vaaleaa.

Tasoitin kakun ensin ohuella kerroksella voikreemiä, jonka jälkeen tein kakkuun raitoja vaaleanpunaisesta ja vaaleasta voikreemistä.


Tässä vielä muiden osallistujien kakut. Kakkumonsterin upea Coca Cola -kakku! En ollut ainut joka luuli kakun olevan oikea pullo. Vieressä myös Tekilas Bakeryn kaunis minttuinen suklaakakku.
Pikkumurusia -blogin herkullisen karhunvatukka-suklaakakku. Pullahiiren leivontanurkan Taru oli koristellut oman suklaakakkunsa kauniisti ruusupursotuksilla ja suklaalla.




Dr. Oetkerin uutuustuotteet ovat kaupoissa nyt lokakuun alusta lähtien.

Yhteistyössä Dr. Oetker.



4.10.2016

DAIM-KAKKU

Vietettiin iltaa yhden mun kaverin kanssa, joka rakastaa myös leipomista. Oltiin ostettu jättipussi Daim-karkkia tarkoituksena leipoa niistä parasta Daim-kakkua! Lopputulos oli todellakin ihan jättihyvää! Etsittiin netistä niin suomeksi kuin englanniksikin ideoita kakun toteutukseen, mutta niitä löytyikin yllättävän vähän. Yhdisteltiinkin useita eri reseptejä ja loput sovellettiin itse.


Resepti voi tuntua monimutkaiselta, mutta sitä se ei oikeastaan ole. Seuraamalla reseptiä onnistut kyllä.  Haastavin osuus saattaa olla tuo täytteen voikreemiin sekoitettu paksun vaniljakastikkeen valmistaminen. Anna vaniljakastikkeen saostua kunnolla, jotta keltuaiset kypsyvät ja tekevät vaniljakastikkeesta jämäkän yhdssä maissitärkkelyksen kanssa. Tuo vaniljakastike tai ehkä enemmänkin jopa vaniljakreemi tekee voikreemistä upean sillkistä ja pehmeää. Voisi toimia esim kuppikakkujen kuorrutteenakin!

Kakun pohjana toimii valkuisista ja mantelijauhosta tehty rapeahko pohja. Täytteenä on tosiaan vaniljaista voikreemiä ja runsaasti rouskuvia Daim-karkkeja. Kaiken kruunaa maito- ja tummasuklaasta tehty kuorrutus ja pientä raikkautta tuhdille kakulle tuo vadelmat.

Onhan tää aika överimakea kakku, mutta eikö Daim-kakku saakin olla? Pieni pala riittää isompaankin makean nälkään :)
POHJA
4 valkuaista
1,5 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
240 g mantelijauhoa

TÄYTE
3 dl maitoa
vaniljatanko/ 1rkl vaniljatahnaa
1 dl sokeria
0,5 dl maissitärkkelystä
4 keltuaista

200 g huoneenlämpöistä suolatonta voita

200 g Daim-karkkeja

KUORRUTUS
100 g maitosuklaata
100 g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

PINNALLE
Daim-karkkeja
kermavaahtoa
vadelmia

Valmista pohja: Vatkaa valkuaiset kulhossa kevyeksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Sekoita nuolijalla käännellen maissitärkkelys ja mantelijauho joukkoon. Siirrä massa pursotuspussiin. Vuoraa kaksi peltiä leivinpaperilla ja pursota molemmille pelleille kiekot ( halkaisija n. 22 cm). Paista 175 asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Vaihda peltien paikkaa keskenään paiston puolivälissä. Pohjat ovat valmiit kun pinta tuntuu rapealta, mutta sisus on hieman pehmeää.

Valmista täyte: Mittaa maito ja halkaistu vaniljatanko/vaniljatahna kattilaan. Laita toiseen kulhoon sokeri, maissitärkkelys ja keltuaiset. Vaahdota vaaleaksi vaahdoksi. Jätä hetkeksi syrjään ja kuumenna maito-vaniljaseos kiehuvaksi. Kaada kiehuva maito ohuena nauhana keltuaisvaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada seos sitten takaisin kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Älä anna seoksen kiehua voimakkaasti, pieni pulpahtelu riittää. Sekoita koko ajan pohjaa myöten. Seos alkaa sakenemaan vähitellen paksuksi vaniljakastikkeeksi/kreemiksi. Kaada laakeaan astiaan jäähtymään.

Vaahdota huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää parissa erässä huoneenlämpöinen vaniljakastike ja jatka vatkaamista kunnes vaniljakastike on sekoittunut joukkoon. Laita täyte tarvittaessa jähmettymään hetkeksi jääkaappiin, ennen kakun kokoamista.

Kokoaminen: Pilko 200 g Daim-karkkeja rouheeksi. Aseta pohjalevy tarjoiluastialle. Levitä puolet täytteestä pohjan päälle. Lisää sitten puolet Daim-rouheesta täytteen päälle. Laita pari nokaretta täytettä vielä Daim-rouheen päälle tarttumapinnaksi toisella pohjalle. Paina toinen pohja kevyesti päälle. Levitä loput täytteestä ja ripottele loput Daim-rouheet. Siirrä jääkaappiin tai pakkaseen kunnes täyte on kovettunut kunnolla.

Valmista kuorrutus: Pilko suklaat pieneksi rouheeksi ja laita kulhoon. Kuumenna kerma kiehumispisteeseen ja kaada pienissä erissä suklaarouheen päälle. Anna suklaan sulaa ja sekoita tasaiseksi. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi.

Kaada jäähtynyt suklaaganache kovettyneen kakun päälle. Viimeistele kermapursotuksilla, vadelmilla ja Daim-rouheella. Tarjoile kakku jääkaappikylmänä tai pakasteesta.













13.9.2016

OMENAINEN BRITAKAKKU

Halusin kokeilla valmistaa omena-britakakkua, sillä ajatus kirpeästä omenasoseesta mehevän pohjan ja makean marengin kanssa oli niin houkuttava, etten voinut jättää kokeilua toiseen kertaan. Lopputuloksena oli juurikin tuo makean ja kirpeän täydellinen liitto, tätä teidän on kokeiltava! Linkitän tähän myös perinteisen marjaisen britakakun reseptin, jos joku innostuu kokeilemaan sitäkin.

Tein britakakun pienempään uunivuokaan, halutessasi voit tuplata ainekset pellilliseen. Käytin omeansoseena itse tehtyä mikrossa valmistettavaa omenasosetta, joka on ihan yksi mun lemppareista. Kakku on ehdottomasti parhaimmillaan heti valmistuksen jälkeen, sillä huoneenlämpöisenä pohja on täydellisen mehevä ja kostea, kun taas jääkaapissa pohjasta tulee hiukan tiiviimpi. Lisäksi täyte kostuttaa marenkipinnan melko nopeasti, jolloin rapeus katoaa.



POHJA (vuoka 20x30cm tai hiukan isompi)
150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa

MARENKI
3 valkuaista
1,5dl sokeria

TÄYTE
2 dl vispikermaa 
vaniljasokeria
tomusokerilla
200 g omenasosetta (itse tehty)

Valmista pohja: Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Lisää ne vuorotellen taikinan joukkoon maidon kanssa. Vuoraaa uunivuoka (20x30cm) leivinpaperilla. Levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Siirrä syrjään ja valmista marenki.

Valmista marenki: Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeria vähitellen pienissä erissä valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää. Levitä valkuaisvaahto taikinan päälle vuokaan. Paista 175-asteissa uunissa noin 35-45 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenki kauniin vaaleanruskea ja rapea. Suojaa tarvittaessa pintaa leivinpaperilla liiallisen tummumisen estämiseksi. Anna valmiiden pohjien jäähtyä.

Kokoa kakku: Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla ja tomusokerilla. Leikkaa pohja keskeltä kahtia, levitä toisen pohjan päälle puolet kermavaahdosta ja puolet omenasoseesta. Nosta sitten varovasti toinen pohja päälle. Lisää loppu kermavaahto ja omenasose. Kakku on parhaimmillaan heti herkuteltuna!





11.9.2016

KERMAPURSOTUS TÄYTEKAKKUUN (leivontavideo)

Syntymäpäiväjuhliin toivottiin jotain raikasta ja marjaista kakkua, eikä kauaa mun ei tarvinnut miettiä, sillä halusin ehdottomasti laittaa kakun väliin yhden mun suosituimmista täytteistä eli rahka-kermavaahdon. Lisäksi keitin vadelmista raikkaan hillon rahka-kermavaahdon kaveriksi. Tälläkään kertaa täytevalinta ei pettänyt, kakusta oltiin tykätty kovasti! Koristelin kakun kermapursotuksin ja vadelmakiilteellä, pitkästä aikaa oikein perinteistä kakkua:) Tein mukaan vielä värikkäitä syksyn sävyisiä sokerimassakukkia, jotka kaverini laittoi kermareunuksen päälle vasta tarjoiluvaiheessa.
Blogista löytyy viime vuodelta postaus onnistuneisiin kermapursotuksiin ja nyt vinkit saivat täydennystä kuvaamani videon muodossa. Olen saanut paljon palautetta videoistani ja on ollut mahtavaa huomata, että niistä on ollut teille hyötyä! Niitä on tosi kiva kuvata ja ne elävöittävät postauksia mukavasti. 

Ottakaa muuten seurantaan mun Youtube-kanava (Unelmaa leipomassa), jotta saatte tiedon aina uusista videoista! Videoita tulee viikoittain sinne :)

Kakkupohjan resepti täältä (korvaa 1/3 osaa vehnäjauhoista kaakaojauheella, saadaksesi tumman pohjan) ja  täytteen resepti löytyy jo aikaisemmin täältä






Kakunkoristelun SM-kisat tulevat taas, osallistu alkukarsintoihin lähettämällä kuvan omasta unelmakakusta viimeistään 30.9.2016. Lisätietoja logoa painamalla:










16.7.2016

NOPEA KESÄKAKKU (leivontavideo)

Jääkaapissa asusteli yksinään viimeinen purkki itse tehtyä Nutellaa ja halusin hyödyntää sen leivontaan. Kokosin nopean kakun yksinkertaisista aineksista - marjoista, kermavaahdosta ja Nutellasta. Ai, että tuli hyvää! 

Kakku ei ole lainkaan liian tuhtia kuohkean pohjan ansiosta ja Nutellan pähkinäisyys ja vaniljakermavaahto oli ihan passeli valinta tukemaan marjojen raikasta makua. Kakussa ei ole sen enempää mitään hienouksia tai monimutkaisuuksia, viidessä minuutissa kaikki vain kasaan ja lopputulos onkin yllättävän näyttävä juhlapöytäänkin sopiva kakku! Alempana on vielä video kakun kokoamisesta,

Kakkupohja on tehty tällä täydellinen kakkupohja ohjeella, jossa kaikkia aineksia tulee saman verran. Linkistä löytyy myös video kakkupohjan teosta. Tähän kakkuun tein kaakaokakkupohjan, joten korvasin 1/3 osaa jauhoista kaakaojauheella.








Videotutoriaali:
POHJA (15cm vuoka)
3 huoneenlämpöistä kananmunaa
sokeria
jauhoja (1/3 vehnäjauhoja, 1/3 perunajauhoja, 1/3 kaakaojauhetta)
0,5tl leivinjauhetta

TÄYTE
0,5 dl kuohukermaa
1 dl itse tehtyä Nutellaa (huoneenlämpöistä)

3 dl vispikermaa
1rkl vaniljasokeria
(tomusokeria)

tuoreita mustikoita/vadelmia/kirsikoita

KOSTUTUS
maitoa
vaniljasokeria

Valmista pohja: Mittaa munat lasiin, mittaa toiseen lasiin saman verran sokeria ja kolmanteen lasiin saman verran jauhoja (1/3 osaa jokaista). Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi pysyväksi vaahdoksi usean minuutin ajan. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sihtaa muna-sokerivaahdon joukkoon. Kääntele hellästi nuolijalla taikina tasaiseksi. Kaada leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Kakkupohja on valmis, kun kokeilutikkuun ei jää taikinaa. Anna pohjan jäähtyä ennen vuoan irroittamista.
                  
Valmista täyte: Kuumenna kuohukerma kiehumispisteeseen. Lisää Nutella joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Jätä jäähtymään. Vaahdota vispikerma kovaksi vaahdoksi, lisää vaniljasokeri. Makeuta halutessasi tomusokerilla.

Halkaise kakkupohja kahteen osaan. Aseta ensimmäinen kakkukerros tarjoiluastialle ja kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä Nutella-kuohukermaseosta tasainen kerros. Lusikoi kermavaahtoa Nutellakerroksen päälle ja lisää tuoreita marjoja. Sipaise vielä kermavaahtoa marjojen päälle tarttumapinnaksi. Nosta toinen kakkukerros ja paina se kevyesti paikalleen. Kostuta pohja, levitä jälleen Nutellaa ja kermavaahtoa. Viimeistele marjoilla. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa hetken aikaa ennen tarjoilua.


   




5.6.2016

LISÄÄ YO-KAKKUJA

Tässä lupailemani toinen postaus liittyen valmistujaistarjoiluihin. Tosiaan, toisiin juhliin lähtivät hennon vaalean sinisellä sokerimassalla värjätty kakku yksinkertaisin kukkakoristein ja yo-lakilla. Sen lisäksi tein mehevän suklaakakun ja macaronsseja. 

Alla olevan kakun täytteenä oli raikasta rahka-kermavaahtoa ja itse keitettyä mansikkahilloa sekä tuoreita mansikoita. Maustamaton rahka on muuten kiva lisä kermavaahdon joukossa, se raikastaa kakkua todella paljon!


Suklaakakkuun laitoin toiveesta maitosuklaatäytettä ja tumma suklaatäytettä sekä itse keitettyä vadelmahilloa. Helpon, kauniin ja näyttävän koristuksen saat aikaiseksi valkosuklaalla ja tuoreilla marjoilla. Etenkin lämpimillä ilmoilla valkosuklaasta tehdyt lastut ym. koristeet saattavat sulaa kakun päällä, joten tälläiset sulatetusta suklaasta tehdyt kuviot kakun pinnalla toimivat paremmin :)

Viimeisenä vielä kuvaa värikkäistä macaronsseista. Tein macaronssit italialaiseen marenkiin, tästä painamalla pääset videotutoriaaliin. Macaronssien täytteenä oli sitruunatahnalla maustettua tuorejuustoa. Jos haluat tehdä erivärisiä macaronsseja samasta erästä, niin jaa valmis massa eri kulhoihin. Sekoita massaa mahdollisimman vähän ennen värien lisäämistä, jotta saat sekoitettua värit ennen kuin massa on muuttunut turhan löysäksi liiallisen sekoituksen vuoksi.