Nauttikaa joulusta ja palataan taas pian. Toivotan kaikille oikein hyvää joulun aikaa! ♥
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JOULUKALENTERI 2016. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JOULUKALENTERI 2016. Näytä kaikki tekstit
24.12.2016
23.12.2016
LUUKKU 23 - PIENET SUKLAAJUUSTOKAKUT
Herkullisten pienten juustokakkujen pohjana on Oreo-murskaa ja täytteenä suklaalla ja Nutellalla maustettua täyteläistä tuorejuustoseosta. Juustokakut paistetaan muffinssivuoissa noin 20 minuuttia, jonka jälkeen ne voi herkutella heti kuumana tai antaa jäähtyä jääkaapissa rauhassa seuraavaan päivään. Herkkua!
2 rkl voita
TÄYTE
100 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g ranskankerma
1 dl Nutellaa
2 kananmunaa
2 rkl sokeria
suklaahippuja
Valmista pohja. Laita oreot ja voi monitoimikoneeseen leikkuuterän kanssa. Anna koneen käydä kunnes keksit ovat hieno murua. Laita paperiset muffinssivuoat muffinssipellin koloihin. Painele keksimurua tasaisesti vuokien pohjalle. Jätä odottamaan täytteen valmistuksen ajaksi.
Valmista täyte. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Laita kaikki täytteen ainekset samaan kulhoon ja sekoita vatkaimella nopeasti tasaiseksi (voit myös käyttää samaa kulhoa ja leikkuuterää, jota käytit pohjan tekoon). Lusikoi täyte pohjien päälle ja ripottele pinnalle suklaahippuja. Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia, täyte saa olla hieman tutisevaa keskeltä.
22.12.2016
LUUKKU 22 - CHAI-LATTE
Chai-latte, tuo vastustamattoman hyvä juoma, en ole vielä koskaan tavannut ihmistä, joka ei siitä pitäisi. Kahviloiden chai-latet vaihtelevat laadullisesti todella paljon ja hyvin usein se saattaa olla ainakin omaan makuuni turhan makeaa.
Etenkin näin talvella kaipaa kotonakin lämmintä juotavaa ja lempeän makuinen chai-latte on kiva vaihtoehto kaakaon tai kahvin sijasta. Chai-seos kiehuu noin vartin verran, jonka jälkeen se sekoitetaan kuumaan maitoon ja täydellinen juoma onkin valmista. Jos haluat chai-latteesi pienen lisän vielä, voi kuuman maidon vaahdottaa, jolloin juomasta saa vielä täyteläisempää ja kermaisempaa. Chaihin tulee mausteeksi mm. inkivääriä, kanelia, neilikkaa ja kardemummaa ja sen lisäksi mustaa teetä tai rooibosta.
Tykkään juoda oman chai-latteni dirty chaina, eli lisään joukkoon vielä lorauksen espressoa. Tällä tavalla maku on vielä aavistuksen täyteläisempi. Mausteiden, teen, maidon ja kahvin yhdistelmä voi kuulostaa melkoiselta sopalta, mutta sitä se ei todellakaan ole, maku on täydellinen :)
CHAI-LATTE ( 4 annosta)
4 dl vettä
10 kokonaista kardemummaa
puolikas vaniljatanko
pala tuoretta inkivääriä
2 kanelitankoa
tähtianis
10 kokonaista neilikkaa
noin 2 rkl sokeria
2 pussia mustaa teetä (maustamaton) tai rooibosta
4 dl maitoa
(espressoa)
PINNALLE
kanelia
kardemummaa
Mittaa kattilaan vesi. Murskaa kardemummat, halkaise vaniljatanko ja hienonna inkivääri. Lisää sitten veden joukkoon yhdessä muiden mausteiden ja sokerin kanssa. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon tee ja anna hautua noin 5 min. Siivilöi valmis chai-seos.
Kuumenna maito ja vaahdota se halutessasi. Kaada chaita noin mukin puoleen väliin ja täytä muki maidolla. Lisää joukkoon halutessasi espressoa. Viimeistele kanelilla ja kardemummalla. Lisää tarvittaessa sokeria juoman joukkoon. Nauti!
21.12.2016
LUUKKU 21 - LUMIMANTELIT
Mun jouluun on aina kuulunut lumimantelit, eli nougatilla ja tomusokerilla kuorrutetut kokonaiset mantelit. Aina ennen oon ostanut useamman pussillisen kaupasta valmiina, mutta tänä vuonna meillä onkin pöydässä iso kulhollinen itse tehtyjä! Lumimanteleiden tekeminen on sitä paitsi todella helppoa ja ne on ihan järjettömän hyviä itse tehtyinä, ei kai nyt mantelin ja nougatin yhdistelmästä muuta voisi kuvitellakkaan :)
Tein ekan satsin pelkällä nougat-kuorrutuksella, mutta toisella kerralla sekoitin nougatin joukkoon myös maitosuklaata, jälkimmäisestä versiosta tuli ehdottomasti mun lemppari! Halutessaan voi käyttää myös tummaa suklaata, jolloin lopputulos ei ole aivan yhtä makea. Nougatin voisi korvata myös Nutellan ja suklaan seoksella, nam! Entä jos laittaisi tomusokerin sijasta kaakaojauhetta pinnalle? Näitä voi varioida oman mielen mukaan.
Näiden valmistaminen voi tuntua aluksi hieman epätoivoiselta, kun sulla on iso möykky puoliksi jähmettynyttä nougatia, jonka joukossa on manteleita. Anna tuon möykyn vaan jähmettyä ja sekoittele sitä kunnolla. Kun se on jähmettynyt saat eroteltua mantelit toisistaan sormin, jonka jälkeen voit pyöritellä ne vielä tomusokerissa.
LUMIMANTELIT
100 g kokonaisia manteleita (kuorellisia)
100 g nougatia tai 50 g nougatia ja50 g suklaata
tomusokeria
Sulata nougat ja halutessassi myös suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Laita mantelit kylmään kulhoon ja lusikoi vähitellen sulaa nougatia joukkoon. Sekoita manteleita hyvin aina lisäysten välissä. Nougat alkaa pikkuhiljaa asettumaan mantelin pintaan. Lisää loppu nougatista ja laita kulho kylmään. Tässä vaiheessa manteli ja nougat on yhdessä kasassa.
Kun nougat on jähmettynyt kunnolla, lisää joukkoon pari rkl tomusokeria. Erottele sormin mantelit toisistaan ja pyöritä niihin vielä tomusokerihuntu kulhossa. Halutessasi voit laittaa valmit mantelit vielä sihvilään ja ravistella ylimääräisen tomusokerin pinnalta pois.
Kun nougat on jähmettynyt kunnolla, lisää joukkoon pari rkl tomusokeria. Erottele sormin mantelit toisistaan ja pyöritä niihin vielä tomusokerihuntu kulhossa. Halutessasi voit laittaa valmit mantelit vielä sihvilään ja ravistella ylimääräisen tomusokerin pinnalta pois.
20.12.2016
LUUKKU 20 - SAARISTOLAISLEIPÄ
Löysin netistä paljon kehua saaneen Glorian Ruoka&Viini -lehden saaristolaisleivän reseptin, jota oli kokeiltava, sillä sitä on hehkutettu useassa blogissa. No, leipää ei oltu turhaa kehuttu, sillä se oli oikeasti parasta saaristolaisleipää ikinä! Toivoin lopputuloksen olevan todella mehevä ja tahmainen ja sitä se todellakin oli.
Tein yhden erän jo pari viikkoa sitten testimielessä ja nyt lähipäivinä aionkin leipoa useamman satsin joululahjaksi. Taikinaa ei tarvitse edes vaivata, ainekset vain sekoitetaan yhteen ja annetaan kypsyä uunissa meheväksi leiväksi. Leivät valellaan vielä siirappivedellä paiston aikana, minkä ansiosta syntyy tuo todella maukas ja tahmea pinta.
Tein yhden erän jo pari viikkoa sitten testimielessä ja nyt lähipäivinä aionkin leipoa useamman satsin joululahjaksi. Taikinaa ei tarvitse edes vaivata, ainekset vain sekoitetaan yhteen ja annetaan kypsyä uunissa meheväksi leiväksi. Leivät valellaan vielä siirappivedellä paiston aikana, minkä ansiosta syntyy tuo todella maukas ja tahmea pinta.
Lisäsin leipään vielä alkuperäisestä reseptistä poiketen kuivattuja karpaloita ja saksanpähkinöitä, ne oli kiva lisä leipään.
Alkuperäinen resepti Glorian Ruoka&Viini
TAIKINA
1 litra piimää
75 g hiivaa
3 dl siirappia
3 dl olutmaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
10 dl vehnäjauhoja
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl saksanpähkinöitä
2 rkl voita vuokien voiteluun
SIIRAPPIVESI
1,5 dl vettä
0,5 dl siirappia
Valmista taikina. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja sekoita hyvin. Lisää loput aineet puuhaarukalla sekoittaen (Itse laitoin vain 8 dl vehnäjauhoja). Taikinaa ei vaivata. Voitele kaksi 2 litran vuokaa voilla. Jaa taikina vuokiin. Anna kohota leivinliinalla peitettynä 1,5h.
Paista leipiä 175 asteisen uunin keskitasolla noin 2 tuntia. Peitä tarvittaessa pintaa leivinpaperilla.
Kun leivät ovat kypsyneet 1,5h, valele ne kauttaaltaan siirappivedellä ja jatkapaistamista vielä 30min. Anna leipien jäähtyä vuoissaan. Leivät ovat parhaimmillaan parin kolmen päivän päästä. Anna leipiän mielellään tekeytyä kylmässä.
19.12.2016
LUUKKU 19 - VIDEO: JOULUKUPPIKAKUT
Oon tosi innoissani näistä kuppikakuista, sillä näistä tuli jotenkin ihan superkivan näkösiä! Mehevässä pohjassa maistuu aivan pipari jouluisten mausteiden ansiosta ja kuorrutteessa on kermavaahtoa, tuorejuustoa sekä valkosuklaata. Kuorrute toimi todella hyvin makumaailmaltaan piparisen pohjan kanssa.
Pursotin kuorrutteen joulukuusen muotoon ja viimeistelin kuppikakut hauskasti suklaapursotuksella ja värikkäillä suklaakarkeilla, aivan kuin jouluvalot kiertäisivät kuusta :) Jättämällä osan kuorrutteesta valkoiseksi ja värjäämällä osan vihreällä, saat aikaiseksi tunnelman lumisesta metsästä! Mitä tykkäätte? Alempaa löytyy video tekovaiheista.
2 munaa
1 dl fariinisokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl piparimausteita (kaneli, neilikka, kardemumma, inkivääri ym.)
ripaus suolaa
0,5 dl maitoa
0,5dl öljyä
KUORRUTE
200 g valkosuklaata
4 dl vispikermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
tomusokeria
vihreää elintarvikeväriä
KORISTELU
tummaa suklaata
värikkäitä pieniä karkkeja
valkosuklaata + keltaista elintarvikeväriä
Valmista pohja. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää sihdaten muna-sokerivaahdon joukkoon vuorotellen nesteiden kanssa. Kääntele taikina varovasti tasaiseksi. Laita paperiset muffinssivuoat muffinssipellin koloihin ja jaa taikina vuokiin jättäen kohoamisvaraa. Paista 175 asteessa noin 12-15 minuuttia. Muffinssit saavat jäädä keskeltä hieman kosteiksi. Jätä jäähtymään ja valmista kuorrute.
Pursota sulatettua tummaa suklaata kuorrutteen ympärille ja painele sitten karkkeja. Sulata valkosuklaa (temperoi halutessasi) ja värjää keltaiseksi. Pursota leivinpaperille tähtiä ja anna jähmettyä. Viimeistele kuppikakut jähmettyneillä suklaatähdillä.
18.12.2016
LUUKKU 18 - SUKLAANAPIT
Suklaanapit on kiva ja helppo tapa valmistaa kuumaa suklaajuomaa ja myös loistava idea pakattavaksi erimakuisia nappeja sellofaanipussiin tai rasiaan ja antaa toiselle. Kukapa ei rakastaisi herkutella kuumalla kaakaolla, niin ja voihan nämä popsia ihan sellaisenaankin! Suklaanapit toimivat ihan samaan tapaan kuin suklaalusikatkin ja toki näihinkin voi halutessaan upottaa lusikan tai tikun, jolla saa sekoitettua juomaa kivasti.
Makuja on ihan rajaton määrä lakritsista, suolaan ja piparminttuun. Omaksi suosikiksi nousi tummaan suklaaseen lisätty kaneli ja kardemumma <3 Nämä voi tehdä myös silikonisiin konvehtimuotteihin pienten foliovuokien sijaan.
Suklaanapin voi sulattaa kuumaan maitoon tai halutessaan niiden avulla saa hauskasti makua kotona tehtyyn erikoiskahviin :)
SUKLAANAPIT
erilaisia suklaita
lisukkeita kuten:
mariannerouhetta
vaahtokarkkeja
kanelia ja kardemummaa
suolaa
pipareita
pieniä foliovuokia tai silikonisia konvehtimuotteja
Valmista suklaanapit. Sulata suklaat ja temperoi halutessasi. Kaada suklaat muotteihin/vuokiin ja lisää pinnalle haluamiasi makuja. Anna jähmettyä jääkaapissa. Sulata valmis suklaanappi kuumaan maitoon tai kahviin.
17.12.2016
LUUKKU 17 - RAAKAPIPARIPALLOT
Helsingin Sanomissa oli herkullisilta kuulostavien raakapiparipallojen resepti, jota halusin ehdottomasti kokeilla. Neljällä ainesosalla saa loihduttua ihan piparkakkutaikinan makuisia herkkuja ja parasta on se, että näitä voi oikeasti syödä huoletta raakana, toisin kuin oikeaa piparitaikinaa :) Sen lisäksi, että taikina maistuu aivan taivaalliselta se on myös rakenteeltaan aivan kuin piparitaikinaa.
Palleroista saa gluteenittomia käyttämällä gluteenittomia kaurahiutaleita. Jos taas kaipailet paistettavien gluteenittomien pipareiden reseptiä, niin kurkkaa tämä postaus.
Palleroista saa gluteenittomia käyttämällä gluteenittomia kaurahiutaleita. Jos taas kaipailet paistettavien gluteenittomien pipareiden reseptiä, niin kurkkaa tämä postaus.
resepti Helsingin Sanomat
RAAKAPIPARIPALLOT
200 g pehmeitä taateleita
0,75 dl (gluteenittomia) kaurahiutaleita/kaurajauhoa
0,75 dl mantelijauhoa
0,75 dl mantelijauhoa
1,25 tl piparkakkumaustetta
Poista taateleista kivet ja jätä odottamaan. Mittaa monitoimikoneen kulhoon kaurahiutaleet, mantelijauho ja piparkakkumauste. Aja pyörivällä leikkuuterällä hienoksi jauhoksi.
Lisää puolet taateleista ja jatka hienontamista. Lisää loput taatelit ja anna koneen käydä, kunnes seos on taikinamaista. Ota massasta pieniä nokareita ja pyörittele ne palloiksi. Tarjoa heti tai säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa.
Lisää puolet taateleista ja jatka hienontamista. Lisää loput taatelit ja anna koneen käydä, kunnes seos on taikinamaista. Ota massasta pieniä nokareita ja pyörittele ne palloiksi. Tarjoa heti tai säilytä kannellisessa rasiassa jääkaapissa.
16.12.2016
LUUKKU 16 - TAATELIKAKKU
Taatelikakku kuuluu ehdottomasti jouluun ja se on myös kiva lahja annettavaksi ystävälle. Kakku on oikeasti ihan todella mehukas, kuohkea ja pehmeä, kaikin tavoin ihan täydellinen. Taikinaa varten kannattaa nähdä hieman vaivaa ja vaahdottaa kunnolla sähkövatkaimella keitetyt taatelit kanamunien kanssa sekaisin, tällöin lopputuloksena on juurikin tuo todella kuohea ja mehevä kakku. Taikinasta saa myös todella sileän muussaamalla taatelit vielä sauvasekoittimella, jotta kakkun ei jää taatelipaloja, toiset tykkäävät niistä, mutta itse ainakin pidän enemmän aivan sileästa taatelikakusta :)
Kakku paranee ehdottomasti tekeytyessään, joten sen voi tehdä hyvinkin jo paria päivää aiemmin. Jos haluat vaihtelua taatelikakulle, voit kokeilla myös tätä glögikakkua.
Tästä taikinamäärästä teet yhden ison 2,7-3 litran kakun tai halutessasi voit jakaa kakun esim. 2 litran ja 0,5 litran vuokiin.
TAATELIKAKKU
5 dl vettä
4 dl sokeria
200 g kivettömiä taateleita
200 g voita
200 g voita
0,5 dl paseerattua mustaherukkaa/sokeroimatonta mustaherukkamehua
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
Laita kattilaan vesi, sokeri ja taatelit. Keitä seosta kunnes taatelit ovat tarpeeksi pehmeitä survottavaksi. Peitä kattila kannella kiehumisen ajaksi, jotta neste ei pääse haihtumaan. Lisää lopuksi paseeratut mustaherukat ja ota kattila liedeltä. Soseuta sauvasekoittimella taatelitseos sileäksi tahnaksi. Lisää paloiteltu voi seoksen joukkoon ja jätä jäähtymään. Vaahdota huoneenlämpöistä seosta sähkövatkaimella ja lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinan joukkoon nuolijalla käännellen.
Voitele ja korppujauhota rengasvuoka (vetoisuus 2,7-3 litraa tai kaksi pienempää) ja kaada taikina vuokaan, jätä pari senttiä kohoamisvaraa. Paista 175 asteessa noin 50-60 minuuttia riippuen kakun koosta. Kokeile kypsyyttä puutikun avulla, kakku saa jäädä aavistuksen meheväksi sisältä. Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.
Voitele ja korppujauhota rengasvuoka (vetoisuus 2,7-3 litraa tai kaksi pienempää) ja kaada taikina vuokaan, jätä pari senttiä kohoamisvaraa. Paista 175 asteessa noin 50-60 minuuttia riippuen kakun koosta. Kokeile kypsyyttä puutikun avulla, kakku saa jäädä aavistuksen meheväksi sisältä. Anna kakun jäähtyä vuoassa ennen kumoamista.
15.12.2016
LUUKKU 15 - TÄHTITORTUT
Piilotin hillon joulutorttujen sisään ja sainkin aikaiseksi melkoisen kivan näköisiä tähtitorttuja. Mitä tykkäätte, voittaako nämä perinteiset tortut ulkonäöllään? Itse ainakin tykkään kovasti ja veikkaan, että tänä jouluna meillä ainakin herkutellaan juuri näillä!
Olin törmännyt yhdessä kahvilassa mantelimassalla täytettyihin joulutorttuihin, ne oli todella maistuvia, joten hillo sai myös meidän tortuissa kaverikseen mantelimassaa. Pieni nokare ei maistu liian voimakkaasti, mutta tuo kuitenkin hieman uutta makua. Pohdittiin, että mantelimassaan voisi myös sekoittaa esimerkiksi löysempää omenasosetta, tuolloin sose pysyisi paremmin joulutorttujen sisällä. Oma lempihilloni ei nimittäin ole luumuhillo, joten tuota omenasose-mantelimassatäytettä pitää ehdottomasti kokeilla :)
Tähtimuotin kannattaa olla vähintään halk. 8cm, sitä pienemmällä muotilla täytettä ei mahdu juurikaan tortun sisään. Kokeilin käyttää myös sydänmuottia, mutta tuolloin se paistui hiukan epätasaisesti, tähtimuotilla tuli ehdottomasti parhaat!
500 g valmista voitaikinaa
TÄYTE
mantelimassaa
luumuhilloa
kananmuna
Kaulitse voitaikinalevyjä hieman ohummaksi. Tähtitortut on helpompi muotoilla hieman kohmeisesta taikinasta. Ota tähtimuotilla (halk. väh. 8cm ) paloja taikinasta. Laita tähden keskelle nokare mantelimassaa ja luumuhilloa. Voitele kanneksi tuleva tähtipala kananmunalla ja nosta täytetyn tähtipalan päälle. Painele sormilla saumat yhteen. Paista 225 asteessa noi 15 minuuttua kunnes pinta ja pohja on saanut hieman väriä. Viimeistele halutessasi tomusokerilla.
14.12.2016
LUUKKU 14 - KEKSIPAISTOKSET
Jatketaan samalla överiherkku -teemalla, jolla aloitettiin eilen pätkisfudgejen kanssa. Sain idean tähän reseptiin Nigella Lawsonilta, joka valmisti tv-ohjelmassaan meheviä cookieseja annosvuoassa. Taikina on aivan perus keksitaikina, joka painellaan pienin vuokiin, vuokien ansiosta keksit saavat jäädä todella taikinamaiseksi, riittää, että pinta on saanut hiukan rapeutta. Täydellinen sisusta kekseihin on taattu, nam!
TAIKINA noin 8-10 paistosta, riippuen vuoan koosta.
175 g sulatettu normaalisuolaista voita
2 kananmunaa
350g suklaata
2,5 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
4,25 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl maissitärkkelystä
1tl ruokasoodaa
Sekoita sulatettu voi ja kananmunat keskenään. Lisää joukkoon rouhittu suklaa ja muut ainekset. Lusikoi taikina paiston kestäviin annosvuokiin ja paista 175 asteessa noin 10-15 minuuttia riippuen vuokien koosta. Paistokset on valmiit, kun pinta on kypsä, mutta sisusta raaka. Herkuttele jäätelön tai kermavaahdon kera.
13.12.2016
LUUKKU 13 - PÄTKISFUDGE BROWNIELLA
Jei, nyt on toisen fudge-reseptin vuoro. 7. luukussa tein Rocky Road fudgea ja tänään jaan kanssanne toisen älyttömän hyvän reseptin. Brownien päällä on pätkiksellä maustettua fudgea, siis voitteko kuvitella millainen yhdistelmä on fudge ja brownie? Tämä on herkku, joka katoaa melkoisella vauhdilla pöydästä, voin luvata sen! Veikkaan, ettei tässä enempää kuvailua tarvita, annetaan kuvien ja reseptin kertoa loput.
Käytä fudge tekemiseen makeutettua maitotiivistettä, jota ei ole keitetty kinuskiksi.
POHJA
75g normaalisuolaista voita
60g tummaa suklaata
1 muna
1,25 dl sokeria
0,75 dl vehnäjauhoja
0,25 dl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
FUDGE
200 g (puoli purkkia) kondensoitua maitoa
200 g (puoli purkkia) kondensoitua maitoa
100 g tummaa suklaata
KORISTELU
valkosuklaata
piparminttukarkkeja
Valmista pohja: Laita pilkottu voi ja paloiteltu suklaa kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä, kunnes suklaa ja voi on sulanut ja seos on tasaista. Ota kattila pois liedeltä. Lisää sokeri joukkoon. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lisää muna käsivispilällä sekoittaen. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Lisää taikinan joukkoon ja sekoita hyvin. Vuoraa halk. 18 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia kunnes pohja on reunoilta kiinteää, mutta keskeltä taikinaista. Anna valmiin brownie-pohjan jäähtyä vuoassaan ja siirrä sen jälkeen vuoka vielä jääkaappiin pariksi tunniksi.
Valmista fudge: Laita vesihauteeseen kondensoitu maito sekä pilkottu suklaa ja pätkikset. Kuumenna miedolla lämmöllä ja sekoittele kunnes suklaa ja pätkikset on sulanut kondensoidun maidon joukkoon. Levitä massa tiiviisti jäähtyneen brownie-pohjan päälle irtopohjavuon reunojen sisään. Laita jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa jähmettynyt fudge paloiksi terävällä veitsellä. Viimeistele sulatetulla valkosuklaalla ja piparminttukarkin murulla.
12.12.2016
LUUKKU 12 - PIPARITIRAMISUT
Kostutin piparkakkumuruja vahvalla kahvilla, aivan kuten perinteisessä tiramisussa kostutettaisiin savoyardin keksejä tai kakkupohjaa. Piparkakut toimivat tiramisussa todella hyvin, niiden mausteinen maku todellakin teki tiramisusta joulunajan parhaan jälkiruoan. Tiramisu on kiva tarjoilla vaihteeksi annoslaseissa ja piparikuuset näyttää hauskoilta tiramisun pinnalla :) Tein tiramisumassan blogista tutulla ohjeella, jolla tulee oikeasti aika täydellistä tiramisua, parit kehut se on nimittäin saanut!
POHJA
noin 20 kpl piparkakkuja
kostutukseen vahvaa kahvia
TÄYTE 8-10 annosta
3dl vispikermaa
3 kpl valkuaisia
3dl vispikermaa
3 kpl valkuaisia
300g mascarponea
3 kpl keltuaisia
1dl sokeria
Amarettoa
Marsalaa
1dl sokeria
Amarettoa
Marsalaa
PINNALLE
kaakaojauhetta
pipareita
Valmista täyte. Vaahdota kerma vaahdoksi ja siirrä sivuun. Vatkaa valkuaiset puhtailla vatkaimilla kovaksi vaahdoksi ja siirrä myös sivuun. Vaahdota mascarpone ja sokeri kulhossa sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää keltuaiset yksitellen joukkoon ja vatkaa seosta parin minuutin ajan kuohkeammaksi. Lisää Amarettoa ja Marsalaa sekaan. Yhdistä sitten kermavaahto joukkoon kevyesti nuolijalla käännellen ja viimeisenä kääntele vielä valkuaisvaahto joukkoon.
Kokoa tiramisut. Murusta annoslasien pohjalle yhdet piparkut ja kostuta murut kahvilla. Lusikoi kerros täytettä piparimurujen päälle. Murusta sen jälkeen toiset piparkakut täytteen päälle ja kostuta kahvilla. Annostele vielä loppu täyte murujen päälle. Anna tekeytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään tai vähintään 2 tuntia.
11.12.2016
LUUKKU 11 - KARJALANPIIRAKAT
Kiireetön aamu on mukava aloittaa tekemällä kunnon aamiainen, meillä siihen kuului itse tehdyt karjalanpiirakat, jotka syötiin heti uuni tuoreeltaan. Karjalanpiirakoiden teko ei vie loppujen lopuksi edes kovin paljoa aikaa, eikä ne oikeastaan ole kovin vaikeita valmistaa. Ulkonäöstä on turha olla huolissaan, samalta ne maistuvat olivat ne sitten pyöreitä tai pitkulaisia tai vähän hassusti rypytettyjä, ne on täydellisiä juuri sellaisenaan!
Alkuperäinen resepti täältä
TÄYTE
2 ½ dl vettä
2 dl puuroriisiä
7 ½ dl maitoa
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
2 dl puuroriisiä
7 ½ dl maitoa
1/2 tl suolaa
1 kananmuna
POHJA
1½ dl vettä
1 rkl rypsiöljyä
3/4 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 rkl rypsiöljyä
3/4 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
Sulatettua voita valmiisiin karjalanpiirakoihin
Valmista täyte. Sekoita kiehuvaan veteen riisi ja keitä kunnes vesi on imeytynyt riisiin. Lisää maito ja anna puuron kiehua hiljalleen 30 minuuttia välillä pohjaa pitkin sekoittaen. Jätä täyte hautumaan kannen alle 10 minuutiksi. Mausta valmis puuro suolalla ja jäähdytä se. Sekoita jäähtyneeseen puuroon muna.
Valmista pohja. Sekoita kylmään veteen kaikki pohjan ainekset. Vaivaa taikina tasaiseksi. Ota taikinasta pieniä paloa ja kaulitse piirakkapulikalla ohuiksi soikeiksi levyiksi. Suojaa pohjat kelmulla kuivumisen estämiseksi. Ota yksi pohja kerrallaan kelmun alta ja lisää keskelle riisipuuroa ja rypytä reunat. Paista piirakat mahdollisimman kuumassa uunissa 275-300 asteessa noin 15 min. Voitele piirakat kuumana voilla ja lado piirakat päällekkäin kulhoon ja peitä leivinpaperilla ja liinalla.
10.12.2016
LUUKKU 10 - VIDEO: COOKIE-PURKKI
Purkkiin voi oikeastaan koota ihan minkä sekoitettavan taikinan vain, se voi olla esim. muffinssi-, brownie- tai keksitaikina. Lahjan saaja varmasti ilahtuu tästä! Purkista saa tehtyä todella kauniin kerrostamalla ainekset ja viimeistelemällä ulkoasun narulla, etiketillä ja kortilla. Katso alta lyhyt video lahjan kasaamisesta.
Tästä reseptistä teet noin 15 kpl meheviä suklaisia cookieseja! Halutessasi voit vaihtaa valkosuklaan esimerkiksi piparin makuiseen suklaaseen. Okei, nyt mun alkoi tehdä ihan liikaa mieli piparin makuisia cookieseja!
COOKIEPURKKI (noin 15 kpl)
noin 0,75 litran purkkiin:
2,25 dl vehnäjauhoja
1 tl maissitärkkelystä
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 dl kaakaojauhetta
1,25 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
150 g valkosuklaahippuja
50 g tumma suklaahippua
Täytä purkki: Sekoita vehnäjauhoihin maissitärkkelys ja ruokasooda. Laita jauhoseos purkin pohjalle. Lisää sitten kaakaojauhe, fariinisokeri ja sokeri. Laita päällimmäiseksi suklaahiput.
Lisää purkkiin teksti: Sekoita kulhossa kananmuna ja 125 g sulatettua voita. Kaada purkin sisältö joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Pyöritä taikinasta palloja ja laita leivinpaperilla vuoratulle pellille.Paista 175 asteisessa uunissa noin 8 minuuttia, cookiet saavat jäädä keskeltä taikinamaiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)