Heippa! Nyt on aika herätellä blogi taas aktiivisempaan käyttöön ja kevään aikana onkin tulossa paljon uusia reseptejä. Mikrossa valmistettavat mukikakut vaikuttavat olevan suosiossa nyt myös Suomessa. Kaikille teille, jotka epäilette (kuuluin itsekin tähän joukkoon) mukikakun makua ja rakennetta ja ylipäätänsä kaikkea mikä koskee mukikakkua, niin voin sanoa, että mukikakku on oikeasti herkkuja! Parhaimmillaan se on aivan uunissa valmistetun kakun veroinen! Ja mikä parasta, se valmistuu parissa minuutissa!
Olen tehnyt parikin erilaista mukikakkukokeilua ja tutkinut erilaisia reseptejä. Monissa mukikakuissa on vain kaakaojauhetta antamassa suklaista makua, mutta lisäsin itse vielä sulatettua suklaata taikinan joukkoon ja mielestäni se tekee mausta vielä täyteläisemmän. Toinen tärkeä asia on, ettei mukikakkua kypsennä missään nimessä liikaa. Mielestäni parhaimman makuinen kakku tulee silloin, kun kakun jättää mutakakkumaiseksi, eli taikina jää valuvaksi keskeltä. Ylikypsä mukikakku on oudon makuista ja rakennekin on jotenkin kumimainen. Mukikakut valmistetaan vain sekoittamalla ainekset keskenään. Kriittisimmät hetket ovat ehdottomasti kypsennyksen kanssa. Mikrossa kypsennettäessä jo 10 sekunnin erot taikinan kypsyydessä ovat suuria! Joten tarkkaile huolellisesti mukikakun kypsymistä, jottei siitä tule ylikypsää! Omat mukikakkuni ovat mikrossa noin minuutin verran täydellä 700 W teholla. Alan tarkkailla kypsymistä kuitenkin jo 30 sekunnin jälkeen.
MUKIMUTAKAKKU yksi annos (vähintään 2dl muki, joka kestää mikroa)
1 rkl normaalisuolaista voita
1 pala maitosuklaata
1 rkl maitoa
1,5 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 kananmuna
Laita voi ja suklaapala mukiin. Sulata mikrossa kunnes voi ja suklaa on sulanut tasaiseksi. Varo kuitenkin polttamasta suklaata! Lisää joukkoon loput ainekset ja sekoita kunnes taikina on tasaista. Kypsennä mikrossa 700 W teholla noin minuutin verran, jotta keskusta on vielä taikinamaista ja valuvaa. Tarkkaile kypsyyttä jo 30 sekunnin jälkeen! Tarjoile heti kermavaahdon tai vaniljajäätelön kanssa.
Nams! Täytyy testata! :)
VastaaPoistaEhdottomasti kannattaa! :)
Poista