Muistattehan tämän aikaisemman superherkullisen Banaani-suklaakeikauskakun? Se on ehdottomasti mielestäni yksi parhaita reseptejäni! Mikäli tekin ihastuitte siihen, niin tulette rakastumaan takuulla näihinkin! Nyt haluankin jakaa kanssanne hieman erilaisen version kyseisestä herkusta ja vieläpä videon muodossa! Makumaailma on aivan sama kuin aikaisemmassa keikauskakussa, mutta tällä kertaa valmistin keikauskakut yksittäisiin vuokiin ja lisäsin vielä hieman lisää suklaata <3. Pinnalla tai oikeastaan pohjalla olevat mantelilastut antavat viimeisen silauksen ulkonäölle. Voit asetella banaanit vuokien pohjille millä tyylillä tahansa, itse käytin pyöreää muottia sopivan muodon saamiseksi. Nää on niin taivaallisia!
MUFFINSSIPELLIN KOLOIHIN (n. 12 kpl)
50g voita
¾ dl sokeria
n. 5 banaania
n. puolikkaan sitruunan mehu
Voitele muffinssipellin kolot hyvin voilla. Leikkaa leivinpaperista sopivan kokoiset ympyrät kolojen pohjiin ja aseta ne sitten paikoilleen. Sulata voi ja sekoita siihen sokeri. Lusikoi seosta vuokien pohjille leivinpaperipalojen päälle. Leikkaa banaanit ohuiksi siivuiksi ja muotoile ne oikean kokoisiksi. Pirskottele viipaleiden päälle hieman sitruunamehua ja laita vuokiin voi-sokeriseoksen päälle.
POHJA
150g voita
2dl sokeria
2 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
½ dl maitoa
1 ¾ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
100g suklaata (tumma-, maito- tai valkosuklaata)
n. 12 palaa suklaata (tumma-, maito - tai valkosuklaata)
n. 1dl mantelilastuja
Mikäli video näkyy rakeisena, paina alla olevaa linkkiä:
Nams! Näyttää ihan mielettömän hyviltä, pitääkin katsoa, jos viikonloppuna ehtisi kokeilemaan :D
VastaaPoistaSitten vielä tästä sun blogisi ulkoasusta: Olisi kiva jos esim. tuossa bannerissa olisi linkki sun etusivulle, niin pääsisi aina rullailemaan kaikkia reseptejä kerralla
Laita ihmeessä kommenttia, jos testaat näitä! :)
PoistaJa itseasiassa tuosta linkkihommasta. Itseänikin ärsyttää, kun bannerista ei pääse takaisin etusivulle. Mulla hävisi se linkki, kun vaihdoin uuden bannerin ja nyt en osaa enää laittaa linkkiä takaisin. Osaisitko sä auttaa?
Tuo yhdistelmä on kyllä niin taivaallinen! Täytyy muuten nostaa hattua, että jaksat väsäillä noita videoita - kiva kattoa millä tyylillä muut leipoo, ja muutenkin noi on kivaa kateltavaa <:
VastaaPoistaVideoiden tekeminen on hauskaa hommaa:) kiva, että katsojatkin tykkää niistä! Ne selkeyttää reseptiä kummasti :) suklaa ja banaani on kyllä niin herkullinen yhdistelmä!
PoistaIhania! Pitäisi ehdottomasti kokeilla näitä :)
VastaaPoistaTykkään sun videoista, niitä on kiva katsella :)
Suosittelen kokeilemaan! :) Kiva kuulla, että videot vaikuttavat hyviltä! Niitä teen varmasti jatkossakin lisää :)
PoistaVoi miten ihania! Näitä on pakko kokeilla! :)
VastaaPoistaSuosittelen testaamaan! Muista, että näitä ei kannata paistaa uunissa aiivan täysin kypsiksi. Nämä kannattaa jättää ihanan mehukkaiksi ja pehmeiksi!
PoistaOi ihania! :) Millä kameralla kuvasit?
VastaaPoistaCanon eos 700d :)
PoistaIhanan näköisiä! ♥
VastaaPoistaOotko harkinnu, et' milloin tekisit sen suklaakookoskakun?
Minulla on aika paljon leivonnaisia jonossa, mutta katsotaan jos joskus teen sen :)
Poista