Ensinnäkin pahoittelut pienestä hiljaisuudesta blogissa! Välillä vain tuntuu, että viikossa pitäisi olla enemmän päiviä tai päivässä enemmän tunteja, jotta kaiken kerkeäisi tekemään...
Tein tämän ihanan värikkään kakun 3-vuotta täyttävän pojan synttärijuhliin. Synttäreiden teemana oli junat ja veturit ja toiveena olikin, että kakun koristelu olisi teeman mukainen. Kakku on mitoitettu 30 hengelle. Täytyy myöntää, että tämä oli isoin kakku mitä olen koskaan päällystänyt sokerimassalla. Ennakkoon hieman kauhistelin, että mitenköhän käy, sillä sokerimassan käyttäytymistä kun ei aina osaa ennustaa... mutta kaikeksi onneksi massa laskeutui kauniisti kakun pinnalle! Kakussa on mehevä suklainen pohja ja täytteenä maitosuklaamoussea. Kakun lisäksi mukaan lähti myös kuppikakkuja, mutta niistä lisää myöhemmässä postauksessa.
Hienon näköinen on! (:
VastaaPoistaIhana junakakku! Tuo kävisi itsellekin seuraaville synttäreille, lisäisi vaan sinne kolmosen perään yhden nollan...(kääk)
VastaaPoistaHahah! =D
PoistaTosi upee!:)
VastaaPoistaVoi kun ihanan näköinen kakku, lapset ovat varmasti tykänneet kakusta. On kyllä upea :)
VastaaPoistaOi kiitos paljon! Uskon, että lapset pitivät tästä! :)
PoistaAivan mieletön koristelu! Olisiko mitenkään mahdollista saada kakun resepti?
VastaaPoistaKakkupohjan ohje löytyy mm. tästä postauksesta: http://www.unelmaaleipomassa.com/2013/08/rippijuhlan-suklaakakku.html
PoistaTäytteen ohjetta minulla ei valitettavasti ole antaa.
Kiitos paljon! :)
Poista