30.12.2014

UUDEN VUODEN JÄÄTELÖKAKKU

Helppo ja herkullinen, taatusti jokaiselle maistuva jäätelökakku on näyttävä pöydässä. Olen jo pitkään suunnitellut tekeväni Uudeksi Vuodeksi kakun, jonka sisältä paljastuisi värikkäitä karkkeja, vähän niinkuin ilotulituksia. Nuo suklaakarkit olivatkin valuttaneet värin niiden pinnasta pois kakun ollessa pakkasessa, mutta toisaalta ihan kivan näköinen leikkauspinta kakkuun tuli silti! Pinta on marenkivaahtoa, joka kuorruttaa kakun lumen tapaan. Tämä kakku onkin oikeastaan kuin suuri jäätelöannos hieman vain uudessa muodossa, sillä leikkaamalla kakusta siivun saat palaasi kahta eri jäätelömakua, suklaakarkkeja sekä marenkia! Halutessasi voit vielä koristaa kakun esimerkiksi kinuskikastikkeella. Itse käytin kakussa kahta vaaleaa jäätelölaatua (vaniljaa ja nougata), jos haluat kakkuun enemmän kontrastia, niin voit valita muita jäätelömakuja. 

Jäätelökakku viimeistellään uunissa, jotta marenkivaahto saa kauniin ruskean pinnan. Marenkivaahtona toimii italialainen marenki. Se on hyvä valmistaa yleiskoneessa, sillä vatkaamiseen menee melko kauan aikaa. Tuo italialainen marenkihan tarkoittaa sveitsiläisen marengin ohella sitä, että valkuaiset kypsyvät jo vatkausvaiheessa, jolloin sitä voi huoletta käyttää ilman uunissa kypsentämistä.
KAKKUPOHJA (gluteeniton) pitkän leipä/kakkuvuoan koko 12x30 cm
150 g mantelimassaa
1 kananmuna
1 rkl kaakaojauhetta

TÄYTE
litra vaniljajäätelöä
litra nougatjäätelöä
värikkäitä suklaakarkkeja

ITALIALAINEN MARENKI
2,5 dl sokeria
1 dl  vettä
3 valkuaista

Kakkupohjan valmistus: Pilko mantelimassa ohuiksi siivuiksi ja laita kulhoon yhdessä kananmunan ja kaakaojauheen kanssa. Vatkaa sähkövatkaimella voimakkaasti parin minuutin ajan, kunnes seos on muuttunut tasaiseksi. Vuoraa pitkä leipävuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia kunnes kakku tuntuu kypsältä, mutta on vielä mehevä keskeltä. Jätä kakkupohja jäähtymään.

Kakun kokoaminen: Ota jäätelöt huoneenlämpöön pehmenemään hieman ennen kokoamista. Vuoraa sama vuoka jossa paistoit pohjan leivinpaperilla tai tuorekelmulla. Lusikoi ja levitä nougatjäätelö tiivisti vuokaan. Paina lusikalla keskelle vuoan mittainen ura/syvennys. Kaada suklaakarkit uraan. Lusikoi ja levitä varovasti vaniljajäätelöä karkkikerroksen ja nougatjäätelön päälle tiiviisti. Lisää lopuksi jäähtynyt pohja päällimmäiseksi kevyesti painaen. Kelmuta pinta tiukasti, jotta jäätelökakusta tulee tiivis. Siirrä pakastimeen kunnes jäätelöt ovat taas kovettuneet.

Italialaisen marengin valmistus: Laita marenkivaahtoa varten sokeri ja vesi kattilaan porisemaan. Kuumenna 120 asteiseksi. Vaahdota valkuaiset sokeriliemen valmistuessa kovaksi vaahdoksi yleiskoneessa. Kun sokeriliemi on oikean lämpöistä, niin lisää se ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon täydellä teholla vatkaten. Anna yleiskoneen vatkata koko ajan. Jatka vaahdottamista sokeriliemen lisäämisen jälkeen täydellä teholla kunnes vaahto on taas kovaa ja huoneenlämpöistä. 

Ota kakku pakastimesta ja kippaa se uunin kestävälle tarjoiluastialle. Levitä valmis marenkivaahto kevyesti kakun pintaan niin, että jäätelöä ei jää lainkaan näkyviin. Laita kakku uuniin grillivastusten alle hetkeksi kunnes marenkipinta on saanut kauniin värin. Tarjoile heti! 


























































6 kommenttia:

  1. Mäkin meinasin tehä jäätelökakun uudeksi vuodeksi mut sitten en kerennytkään. Näyttää hyvältä. ;) hyvää uutta vuotta!!

    VastaaPoista
  2. Minä tein ideasi mukaan kakun 11-vuotissynttäreille, ja tytöt söivät hyvällä halulla. Minusta oli hauskan näköistä, kun väri levisi suklaakarkeista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseänikään ei häirinnyt se, että karkeista oli valunut väri pois! :) Kiva kuulla, jos maistui!

      Poista
  3. Oi näyttää niin hyvältä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelökakku on näyttävä pöydässä ja se maistuu varmasti lähes kaikille! :)

      Poista