6.8.2015

SITRUUNAJUUSTOKAKKU

Huomasin yhtenä päivänä, että blogistanihan puuttuu kokonaan sitruunajuustokakun resepti. Nyt puutos on kuitenkin korjattu ja tässä teille reseptiä :) Tein kakkuun keksipohjan, jonka päällä on ihanan kuohkeaa ja keveää sitruunan makuista juustokakkumassaa. Kaiken kruunaa ohut kerros kiillettä. Aivan kuten muutkin hyydytettävät juustokakut, tämä on hyvä valmistaa jo päivää aikaisemmin hyytymään jääkaappiin! 



POHJA (irtopohjavuoka halk. 20cm)
180g digestive keksejä
75g voita

TÄYTE
4kpl liivatelehtiä
175g maustamatonta tuorejuustoa
250g mascarponea
1dl tomusokeria
yhden (luomu)sitruunan kuori
2dl vispikermaa
1dl sitruunamehua

KIILLE
2kpl liivatelehtiä
1dl vettä
1rkl sokeria
0,5dl sitruunamehua
(keltaista elintarvikeväriä)

KORISTELU
marjoja
kermavaahtoa
sitruunalohkoja

Aloita valmistamalla pohja. Murskaa keksit hienoksi muruksi monitoimikoneessa tai pussissa kaulimen avulla. Sulata voi ja kaada keksimurujen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Öljyä ja tomusokeroi irtopohjavuoan reunus kevyesti. Painele keksimuruseos irtopohjavuoan pohjalle. Halutessasi voit tehdä kakun suoraan tarjoiluastialle, jolloin aseta irtopohjavuoan reunus suoraan siihen. 

Valmista täyte laittamalla liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita kulhossa tuorejuusto, mascarpone, tomusokeri ja sitruunan kuoriraaste keskenään. Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi erillisessä kulhossa ja lisää se tuorejuustoseoksen joukkoon kevyesti nuolijalla nostellen. Kuumenna sitruunamehu pienessä kattilassa kiehumispisteeseen. Siirrä kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon lionneet liivatelehdet, joista on puristeltu ylimääräiset vedet pois. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä seosta hetki, kunnes se ei ole enää polttavaa. Ota pari kauhallista tuorejuustomassaa erikseen ja lisää liivateseos siihen hyvin sekoittaen. Kaada sitten sekoitettu seos tuorejuustomassan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Valmista kiille laittamalla liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Kuumenna vesi kiehumispisteeseen ja lisää joukkoon lionneet liivatelehdet, joista on puristettu ylimääräiset vedet pois. Sekoita tasaiseksi. Lisää sitruunamehu ja sokeri joukkoon. Sekoita. Värjää kiille halutessasi elintarvikevärillä. Anna kiilteen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lusikoi sitten kiillettä ohut kerros juustokakun pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa mieluiten yön yli. 

Koristele valmis kakku haluamallasi tavalla.






























4 kommenttia:

  1. Onpa raikkaan kuuloinen ja todella kaunis kakku! Ihanan kesäistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! :) sitruuna tekee kakusta ihanan raikkaan!

      Poista
  2. Etsin koristeluideoita sitruunajuustokakkuun ja nyt löysin! Kiitos, kaunis kakku!

    VastaaPoista