5.3.2017

PARHAAT GLUTEENITTOMAT PERUNARIESKAT

Päätettiin pitää mun kaverin kanssa keskellä viikkoa brunssi, eikö olekin ihan sallittua pitää brunssi myös muulloinkin kuin viikonloppuna? Herkuteltiin itse tehdyllä mehulla, chia-vanukkaalla, macaronsseilla, puurolla, hedelmillä, vihanneksilla ja marjoilla, niin ja toki näillä perunarieskoilla! Näistä perunarieskoista tuli melkoisen suosittuja ja näitä onkin tullut syötyä nyt lähes päivittäin. Kokeilin tehdä näitä myös bataattimuusista ja niistäkin tuli todella maukkaita. Hyödynnä rieskoihin edellisen päivän perunamuusit tai valmista tätä varten nopea muusi :)

Seuraavana testiin voisi lähteä palsternakka-perunamuusista tai kenties porkkanamuusista valmistetut rieskat. Nämä on ehdottomasti parhaimmillaan samana päivänä, mutta paahtaminen tekee rieskoista myös seuraavana päivän herkullisia ja meheviä.

PERUNARIESKAT (noin 8-10 kpl)
noin 4 dl perunamuusia
1,5 dl kaurahiutaleita
noin 1 dl tummia Jytte-jauhoja (tai muita gluteenittomia jauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1 dl kermaa/maitoa
suolaa

Sekoita kaikki ainekset sekaisin. Lisää tarvittaessa jauhoja/nestettä ja tarkista myös suolan määrä. Taikina pitäisi olla koostumukseltaan paksun perunamuusin kaltaista. Lusikoi taikinanokareita leivinpaperin päälle pellille ja painele ne jauhotetuin sormin puolen sentin paksuisiksi rieskoiksi. Paista 250 asteessa noin 12-15 minuuttia kunnes ne ovat saaneet pinnalta ja pohjasta väriä. Anna rieskojen jäähtyä pari minuuttia ennen leivinpaperista irrottamista. Herkuttele! 




2 kommenttia:

  1. Hei, ja kiitos ihanasta blogistasi. Lukuisia reseptejä olen kokeillut, ja tulen kokeilemaan jatkossakin. Nyt vain hieman viilaan pilkkua, ja rohkenen antaa pientä palautetta valokuvistasi. Minua häiritsee se, että ne on usein otettu todella lähetä. Välillä ei heti keksi, mikä kuvassa on..näin karkeasti sanottuna. Eli hieman kauempaa otetut kuvat helpottaisivat, ja näyttäisivät ainakin omaan silmään herkullisemmilta. En nyt saa tästä kommentista niin ystävällissävytteistä kuin haluaísin, mutta toivon että ymmärrät kritiikkini ystävälliseksi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi ja palautteestasi, tottakai ymmärrän :)

      Poista