26.1.2013

Konvehteja

Tänään tein suklaakonvehteja. Sain joululahjaksi palan marmorilevyä mm. suklaan temperointia varten. 


Suklaan temperointi
Sulata suklaa vesihauteessa. Lämpötilan pitäisi olla n.50 astetta. Kaada 2/3 sulaneesta suklaasta marmoriatasolle ja palettiveistä sekä raappaa apuna käyttäen liikuttele suklaata ja jäähdytä 28 asteiseksi. Sen jälkeen lisää viileä suklaa takaisin lämpimän joukkoon ja sekoita. Lämpätilan pitäisi olla nyt 31-32 astetta. Jos lämpötila on väärä, niin aloita alusta, eli kuumenna suklaa uudelleen jne. Temperointi on onnistunut, kun kastat palan leivinpaperia suklaaseen ja jätät sen huoneenlämpöön. Suklaan pitäisi jähmettyä parissa minuutissa.

Mustikka-valkosuklaa ganache 
(riittää n. 20 konvehtiin)
2dl kuohukermaa
200g valkosuklaata
1dl pakastettuja mustikoita

Pilko valkosulaa pieneksi ja laita kulhoon. Kuumenna kerma ja mustikat kiehumispisteeseen ja kaada siivilän läpi valkosuklaan joukkoon. Voit survoa mustikat siivilästä ja lisätä seokseen. Sekoita tasaiseksi. Anna olla kylmässä vähintään tunnin verran.  

Kaada temperoitu suklaa konvehtimuotteihin. Käännä muotti ylösalaisin, jotta ylimääräinen suklaa valuu pois. Lisää täyte jähmettyneisiin kuoriin. Täytä noin 3/4 osaa. Kaada suklaata päälle ja tasoita palettiveitsen avulla. 




17 kommenttia:

  1. Upeat konvehdit!
    Kategoriat syntyy ihan itsestään, kun lisäät jokaiseen blogikirjoitukseen tunnisteen. Voit itse valita sellaiset tunnisteet kuin haluat.

    VastaaPoista
  2. Hei,
    blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan herkullisen näköisiä konvehteja!

    VastaaPoista
  4. Näyttävät ihanilta! Olis varmaan lastenkin makuun, mustikan ja suklaan yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oisivat varmaan lasten mieleen, ku täytteeseen tuli valkosuklaata, nii ei ollu nii voimakkaan makuista kuin tummasuklaa ja jotkut lapsethan vierastaa tummansuklaan voimakasta makua. :)

      Poista
  5. Upeat konvehdit!!!:) Linkitän sut..minut saa myös linkittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D tottakai lisään sinut listalleni ja kiva ku lisäät minut!

      Poista
  6. Ompa hienon näkösiä, ite en saa koskaan noin hienoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos! Mielestäni konvehteja valmistaessa kärsivällisyys on tärkeää. Suosittelen kokeilemaan, sillä on mukava maistella itse tehtyjä konvehteja :) Ja ainahan ulkonäkö ei ole se tärkein...

      Poista
  7. Olet saanut kuvista päätellen kyllä suklaan aivan mahtavan hyvin temperoitua! Itse en ole onnistunut vielä yhtä hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Temperointi vaatii harjoittelua ja lämpötiloen on oltava todella tarkat. Itsekin yllätyin nun huomasin, että suklaaseen oli tullut ihanan kiiltävä pinta:)

      Poista
  8. voiko nuo tehdä tavallisesta suklaasta? ja voitko laittaa enemmän karkkeja blogiisi?
    T. suklaasuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tehdä! Kiitos toiveesta,katsotaan josko saisin aikaiseksi jonkinlaisia karkkeja :)

      Poista
  9. Onpa kyllä tosi kivan näköisiä. Säilyvätkö konvehdit ihan huoneenlämmössä? Ajattelin, jos tekisin näitä joululahjaksi kavereille.

    VastaaPoista