11.3.2013

Silkinpehmeää mustikkajuustokakkua

Tällä kertaa olisi tarjolla uunissa valmistettua herkullista mustikkaista juustokakkua. Uunissa valmistettu juustokakku on helppo valmistaa. Paistamiseen on kuitenkin hyvä varata pari tuntia aikaa. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.


Pohja (vuoan koko 24-26cm)
150g voita
1dl sokeria
1muna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta 

Täyte
500g maustamatonta tuorejuustoa
250g mascarponea
1-2dl sokeria
3munaa
3dl kermaa
2-3dl pakastemustikoita
(1rkl perunajauhoja, 1rkl sokeria)

Valmista pohja vatkaamalla voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää joukkoon. Painele taikina irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille tasaisesti. 

Valmista täyte vaahdottamalla hetki tuorejuustoa, mascarponea ja sokeria. Lisää sitten munat ja kerma. Sekoita, mutta älä enää vatkaa. Kaada vuokaan. Laita mustikat kulhoon ja sekoita niihin sokeri ja perunajauho. (Huom! pakastemustikat on hyvä pyöräyttää perunajauhossa, mutta jos käytät tuoreita, se ei ole välttämätöntä.) Lisää sitten mustikat pinnalle ja voit varovasti painella niitä myös hieman syvemmälle. 
Paista 175 asteessa n. 1,5-2 tuntia. Juustokakun pitää tuntua tiiviiltä ja keskusta ei saa olla liian höllyvää uunista otettaessa. Justokakku jähmettyy ja tiivistyy kuitenkin vielä jäähtyessään hieman. 




17 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä hyvältä :) Nytpä tiedän mihin pakastemustikkani tulen vielä laittamaan!

    VastaaPoista
  2. Tuo vie varmasti kielen saman tien mennessään, niin hyvältä näyttää! Ohje vaikuttaa siltä, että on pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Nam näyttää hyvältä, rakastan uunissa paistettuja juustokakkuja!

    VastaaPoista
  4. Herkkupiirakka !
    Hiiren mustikat harvoin joutaa piirakoihin, kun ne häviävät jugurtin kanssa suoraan suukkiin :D !

    P.S.
    Yksi kirjekuori on maailmalta ehtinyt jo perille :D - tarkkaile postisetää :))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään syödä mustikoita jugurtin ja rahkan kaverina, mutta tällä kertaa ne pääsivät myös osaksi juustokakkua:) Sain ihanan yllätyspalkinnon postissa, kiitos kovasti!

      Poista
  5. Olen itsekin tehnyt uunissa paistettavaa mustikkaista juustokakkua, ja on kyllä varmasti parhaimpia herkkuja jota voi olla.:)

    VastaaPoista
  6. Todella herkullisen näköisiä. Käythän katsomassa blogiani;)

    VastaaPoista
  7. Hmm.. perunajauuhoja unohtu ostaa :I Voikohan perunajauhot korvata Maizena maissijauhoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Perunajauhojen sijasta voi käyttää ohrakasta tai maizenaa. :)

      Poista
  8. Moi!! Mä kokeilin tätä mustikkajuustokakkua pari viikkoa sitten ja tuli tosi hyvää :) Kehuja tuli kovasti ja reseptin alkuperänkin kerroin useammalle. Sulla on aivan upea blogi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan huippua! Mahtavaa kun jaksoit tulla kommentoimaan! :))

      Poista