23.3.2013

Pääsiäisen rocky road

Innostuin tekemään rocky roadia uudemman kerran, tällä kertaa suuntasin ajatukseni kuitenkin jo pääsiäiseen. Halusin raikkaita ja kirkkaita värejä ja siitä sainkin idean värjätä valkosuklaata ja laittaa värit rocky roadin pohjalle. Käytin Wiltonin geelimäisiä pastavärejä ja ne ainakin toimivat suklaan kanssa. Kovin nestemäisiä värejä ei kannata käyttää, jottei suklaan koostumus muutu. 



Rocky road
700g valkosuklaata
elintarvikevärejä
kourallinen pieniä vaahtokarkkeja (isot voi leikata pienemmiksi)
kourallinen suklaamunia (kannattaa halkaista vaikkapa puoliksi, jotta eivät ole niin isoja.
Kourallinen värikkäitä namusia
Pähkinöitä ja kuivattuja marjoja rouhittuna (esim. pistaasipähkinöitä ja karpaloa)

Sulata valkosuklaa ja jaa haluamasi määrä sitä eri kulhoihin ja värjää ne erivärisiksi. Valuta/spruittaile ne vuokaan lusikan avulla. Kaada sitten loppu valkosuklaa spruittauksien päälle vuokaan. Vuokana käytin irtopohjaista pyöreää piirakkavuokaa, jonka halkaisija on n. 24cm. Öljysin sen kevyesti ja laitoin pohjalle palan leivinpaperia. Yhtä hyvin voisi käyttää vaikka leivinpaperilla vuorattua uunivuokaa. Ripottele karkit, pähkinät ym. päälle ja laita kylmään jähmettymään.




16 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia! Ihanan näköistä, nam :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan värikäs! :)

    VastaaPoista
  3. Onpa värikästä! Lapset olisivat mielissään tällaisista herkuista!:)

    VastaaPoista
  4. Kirjava väritys on hauska! Tulee iloinen mieli.
    Hyvää Pääsiäistä!

    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
  5. Hei! Miten olet saanut tuohon sivuulle tuon kategoriat jutun :-)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lisäät sun blogiteksteihin tunnisteet, niin sitten kategoriat tulee automaattisesti. :)) Jos et ymmärtänyt, niin laita viestiä, niin kerron tarkemmin. =D

      Poista
  6. kannattaa temperoida toi suklaa =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä en nähnyt suklaan temperointia aiheelliseksi. Toki sen voi tempperoidakin, ihan miten itse haluaa. :)

      Poista
  7. Ihanan näköisiä vaikka ei ehkä niin syötävän värisiä olisikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisenä saa leikkiä väreillä :) Toki luonnolliset värit ovat kaikkein parhaimpia

      Poista
  8. Musta taas noi värit on ihania! Ja söisin kyllä mielelläni! Mitä tahansa suklaata, niin tulee hirvee himo! Juu ja pystyt tekee tosi persoonallisia ja sun näkösiä taideteoksia! T. Suklaasuu

    VastaaPoista