Jotkut laittavat vaniljakastikkeen kakun vierelle pöytään, minäpä laitoin kastikkeen kakun väliin. Näin keikauskakustani tuli hieman erilaisen näköinen kuin yleensä. Kakku on erittäin mehevä ja ihanan vaniljainen, luumujen raikkaus täydentää kokonaisuuden kivasti. Meidän perheessä tästä taisi tulla uusi lemppariherkku! Suosittelen tekemään kakun uunivuokaan, sillä irtopohjavuoka vuotaa helposti ja pian saatatkin löytää sokeri-voiseoksen uunisi pohjalta.
Vuokaan (20cm halk.)
2rkl voita
2 rkl sokeria
n. 12 luumua
Taikina
150g voita
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
3 munaa
3dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1/2dl maitoa
Vuoraa vuoan pohja ja reunat leivinpaperilla. Laita pieniä voinokareita pohjalleja ripottele sokeria. Halkaise luumut ja poista kivet. Asettele luumut halkaistu puoli alaspäin vuokaa.
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Aloita ja lopeta lisääminen aina jauhoilla, näin taikinan koostumuksesta tulee parempi. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina vuokaan luumujen päälle. Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Kumoa kakku vasta jäähtyneenä. Halkaise kumottu kakku kahteen osaan ja täytä vaniljatäytteellä.
Vaniljakastike
2,5dl maitoa
1,5 vaniljatankoa
1dl sokeria
3 keltuaista
3/4dl maissitärkkelystä
2dl vispikermaa
Vaahdota keltuaiset, sokeri ja maissitärkkelys kuohkeaksi vaahdoksi. Laita kattilaan maito ja vaniljatangon siemenet, voit myös laittaa vaniljatangot antamaan lisää makua. Kuumenna seos kiehuvaksi ja kaada siivilän läpi munavaahdon joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada seos takaisin kattilaan ja kuumenna n. 5 minuuttia niin, että seos paksuntuu. Muista sekoittaa hyvin! Laita valmis vaniljakastike kylmettymään.
Vaahdota kerma ja lisää haluamasi määrä vaniljakastiketta joukkoon. Koristele halutessasi tuorella luumuilla.
Herkullisen näköistä! :)
VastaaPoistaNam! Luumut antavat varmasti kivaa pehmeyttä tähän. =)
VastaaPoistaKyllä! Luumut sopivat tähän hyvin :)
PoistaKaunis ja kivan syksyinen... varmasti myös ihanan makuinen:).
VastaaPoistaTotta, tämä sopii syksyyn hyvin, omenat voisivat tuoda myös kivaa syksyistä fiilistä!
PoistaOnpa ihanan herkullisen näköinen keikaus. Taisi sinulle käydä samalla tavalla kuten usein itsellenikin, eli kaikki menee yhdellä istumalla ja jää vain tyhjä lautanen :D
VastaaPoistaTämä katosi kyllä ystävien suihin melko nopeasti :)
PoistaMun mielestä toi näyttää vähän äklömakeelta. Toivottavasti toi ei ollu! T. Suklaasuu
VastaaPoistaEi tuo ollut liian makeaa. Luumut antavat kivaa hapokkuutta ja vaniljakreemi makeutta! :)
Poista