Nam nam! Se olisi sitten suklaa-aika taas! Tässä mahtavassa spesiaali suklaakakussa on paljon suklaata ja raikkautena vadelmaa. Suklaan ja vadelman liitto on vain jotain niin vastustamattoman hyvää! Kakkupohjana on blogissani jo useassakin postauksessa nähty suklaakakkupohja. Tällä kertaa lisäsin kuitenkin hieman kaakaojauheen määrää ja vähensin paistoaikaa parilla minuutilla. Tässä kakussa pohja saa nimittäin jäädä hieman normaalia kakkupohjaa mehevämmäksi! Se on nimittäin yksi salaisuus tälle supermehukkaalle ja maukkaalle kakulle! Vaikka pohja saa jäädä mehukkaaksi, niin suosittelen silti kostuttamaan sitä vielä hieman täyttövaiheessa. By the way, tämän kakun seuralaiseksi sopii täydellisesti itse valmistettu jääkahvi, jonka reseptin bongasin Matildanna´s -blogista, joka on muuten ehdottomasti yksi mun lemppariblogeistani! Mä oon jääny tohon ihan täydellisesti koukkuun, ja yhtenä iltana taisikin mennä peräti neljä lasillista tätä superihanaa herkkua! Resepti löytyy sekä täältä, että tästä postauksesta hieman alempaa!
Kakun valmistaminen kannattaa aloittaa kuorrutteesta, jotta se kerkiää jähmettyä sillä aikaa, kun kakkupohja on uunissa.
SUKLAAKAKKUPOHJA (vuoan halk. 18-20cm)
6 munaa
200g tummaa suklaata (50%)
150g voita
2dl sokeria
3/4dl kaakaojauhetta
1 3/4dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa voi vaahdoksi ja lisää keltuaiset yksitellen. Lisää myös jäähtynyt suklaa. Vaahdota valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vaahdottaen. Lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen suklaaseokseen, älä sekoita liikaa, sillä kuivat aineet lisätään vielä taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden taikinan joukkoon. Kääntele taikina tasaiseksi. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan halutessasi voit laittaa pohjalle myös palan leivinpaperia. Paista 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Tällä kertaa kakku saa jäädä hieman normaalia kakkupohjaa mehevämmäksi, eli älä paista kakkupohjaa liian kauaa! Mikäli et ole varma kakkupohjan kypsyydestä, niin voit tehdä veitsellä pienen viillon kakun keskelle ja katsoa vaikuttaako kakku hyvältä!
KUORRUTE JA TÄYTE
KUORRUTE JA TÄYTE
150g huoneenlämpöistä voita
2rkl vaaleaa siirappia
400g tummaa suklaata (70%)
3dl kuohukermaa ripaus suolaa
200g (pakaste)vadelmia
Sekoita kattilassa kuohukerma ja siirappi. Siirrä kattila liedelle ja anna kerman kuumentua kiehumispisteeseen. Pilko suklaa pieneksi ja laita palaset kulhoon. Kaada noin 1/3 osaa kuumasta kermasta suklaapalojen päälle. Odota hetki ja sekoittele sitten varovasti. Kaada loppu kerma pienissä erissä ja jatka sekoittelua, kunnes seos on tasaista ja kiiltävää. Lisää suklaaseokseen ripaus suolaa. Jäähdytä suklaaseosta noin 1-2 tuntia jääkaapissa, jotta se hieman jähmettyy ja kylmettyy. Vatkaa sitten huoneenlämpöistä voita sähkövatkaimella noin minuutin verran hieman kuohkeammaksi. Lisää kylmettynyt suklaaseos ja jatka vatkaamista vielä hetken aikaa, kunnes seos muuttuu tasaiseksi.
KOSTUTUS
vaniljasokeria
KOKOAMINEN
Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen tai neljään osaan. Kostuta pohjapalaa hieman maidon ja vaniljasokerin seoksella. Levitä sitten suklaatäytettä ja ripottele päälle vadelmia. Aseta sitten uusi pohjapala ja jatka kakun kokoamista, jokainen kerros edellisen tapaan. (Huom! jaa suklaatäyte tasaisesti jokaisen kerroksen väliin ja jätä täytettä myös kuorruttamiseen!) Muista kostuttaa myös kansipala! Kuorruta kakku sitten lopulla täytteellä ja koristele haluamallasi tavalla! Anna kakun kylmettyä jä jähmettyä jääkaapissa. Herkuttele!
ITSE TEHTY JÄÄKAHVI (ohje täältä)
vahvaa kahvia
maitoa
mieleistä makeuttajaa, kinuski-ja suklaakastike toimii loistavasti!
Valmista kahvi. Laitoin kolme kuppia vettä ja viisi mittaa kahvijauhetta. Ekspresso sopisi myös loistavasti! Anna kahvin jäähtyä, ja kaada se sitten jääpalamuotteihin. Siirrä muotit pakkaseen jäätymään. Suosittelen jääpalojen olevan pakkasessa yön yli, jotta ne ovat varmasti jäätyneet! Kaada lasiin maitoa ja lisää haluamasi määrä esim. suklaakastiketta ja jäisiä kahvikuutioita oman maun mukaan. Sekoita hyvin ja anna kahvin sulaaa hetken verran maidon joukkoon. Itse tykkään laittaa kahteen desiin maitoa kolme kahvikuutiota ja noin ruokalusikallisen verran suklaakastiketta. Parasta suklaakakun kanssa nautittuna! ;)
Voi Hanna minkä teit, kiitos kauniista sanoista!<3 Ihan mahtavaa kuulla, että ohje on päässyt hyvään käyttöön! Oon itekkin tuohon koukussa, joten ymmärrän "neljä lasia illassa"-vahingot..sitä sattuu <;
VastaaPoistaUpealta näyttää tuo kakku, mehevyys ja herkullisuus tulee tänne ruudun läpikin - nam!
Voi kiitos! :)Se sun kahvi oli vaa niin täydellisen makusta, että oli pakko linkata se myös tänne :)
PoistaVoi mahoton, kuinka herkulliselta vaikuttava suklaakakku! :P
VastaaPoistaKiitos! Hihii :) Tää kakku oli kyllä hyvää!
Poistaeikää, oikea unelma! <3 Tätä täytyy tehdä joskus! (:
VastaaPoistaSuosittelen ehdottomasti testaamaan! Tämä on todellisen Suklaarakastajan unelma! :)
PoistaUhhuh, ihan mielettömän upea suklaaunelma!
VastaaPoistaOi, kiitos paljon!!!
PoistaNo siis huoh... aika herkullisen näköne, tähän ois kyllä mielellään iskeny lusikkasa!!!
VastaaPoistaHarmi vain, että se ei ole tietokoneen välityksellä mahdollista :D
PoistaNam, ihanalta näyttää! Aion ehdottomasti kokeilla :)
VastaaPoistaMikä merkitys tuolla siirapilla on tuossa kuorrutuksessa ja voisiko sen korvata jollain, esim hunajalla? Onko kakku parhaimmillaan samana päivänä valmistuttuaan (pakastevadelmien takia) vai voiko säilyttää seuraavaan päivään?
Siirappi tuo kuorrutteeseen tottakai hieman makeutta, mutta tekee siitä myös hieman pehmeämpää ja silkkisempää. En ehkä lähtisi korvaamaan siirappia hunajalla, sillä hunajasta tulee taas hieman erilaista makua. Mikäli, et tahdo käyttää siirappia, suosittelisin, että laitat kuorrutteeseen hieman tomusokeria makeudeksi. :)
PoistaKakku säilyy oikein hyvin seuraavaan päivään, ainakaan itselläni pakastevadelmat eivät valuttaneet kovinkaan paljoa, mutta toisaalta niiden mehu tuo lisää mehevyyttä kakkuun :)
Mitä suklaamerkkiä käytit ohjeessa? Ja ihanan näköinen kakku:)
VastaaPoistaKäytin Fazerin suklaata :)
PoistaHei mitä veikkaat, onnistuisko tällä ohjeella 24 cm vuoassa jos leikkais kolmeen osaan (eli kaksi täytekerrosta)? :)
VastaaPoistaUskoisin, että onnistuu loistavasti! :)
PoistaHeippa!
PoistaNäyttää niin herkulliselta :). Monellekko hengelle arvelisit tämänkokoisesta kakusta riittävän?
Tää kakku on tosiaan melko korkea, niin tää on varmasti sellanen reilun 10-12henkilön kakku :) Näin uskoisin!
PoistaTodella hyvää kahvia, vaikka en ole koskaan peruskahvia tykännyt juoda :) Mistä olet löytänyt nuo lasit? kivannäköiset.
VastaaPoistaJoo mulla kans sama, suodatinkahvi ei oo lempparia, mutta jääkahvi on :) Lasit ovat jo monta vuotta vanhat, eikä mulla oo muistikuvaa mistä ne on :/ pohjissakaan ei ole mitään merkkiä, mutta anttilaa/ikeaa voisin veikata :)
Poista