Nyt on raparperiaika parhaimmillaan ja halusinkin leipoa jotakin raparperista. Tällä kertaa en kuitenkaan jaksanut kehitellä omaa reseptiä ja miettiä ainesten suhteita. Onneksi tälläisissä kohdissa avun takaavat muut bloggaajat. Meninkin suorinta reittiä tiettyyn blogiin. Olin nimittäin nähnyt pari viikkoa aikaisemmin ihanassa Lunni leipoo -blogissa herkullisten näköisten mustikka-kauraruutujen ohjeen! Vaihdoin vain raparperin mustikoiden tilalle. Raparperi maistuu näissä kivasti ja mikä parasta, kauraruudut on todella helpot valmistaa. Vaniljajäätelö kruunaa kokonaisuuden! Aion todellakin kokeilla kesän aikana myös mustikkaruutujen valmistamista.
Raparperi-kauraruudut (alkuperäinen ohje täältä)
TÄYTE
7dl pieneksi pilkottua raparperia (n. 5-6 isoa raparperin vartta)
1dl sokeria
2rkl maissitärkkelystä
MURUSEOS (vuoan koko 20x30cm)
3,5dl vehnäjauhoja
3,5dl kaurahiutaleita
2,5dl fariinisokeria
0,5tl ruokasoodaa
175g voita
Valmista täyte laittamalla kattilaan pilkotut raparperin varret. Kuumenna raparperin paloja välillä sekoitellen, kunnes niistä alkaa irtoamaan mehua ja ne pehmenevät hieman. Sekoita toisessa kulhossa sokeri ja maissitärkkelys hyvin sekaisin. Lisää pehmenneiden raparperien joukkoon sokeri-maissitärkkelysseos ja sekoita. Anna poreilla vielä 1-2 minuuttia tai kunnes seos on saennut. Kaada seos toiseen kulhoon jäähtymään.
Valmista muruseos sekoittamalla vehnäjauhot, kaurahiutaleet, fariinisokeri ja ruokasooda keskenään. Sekoita/nypi sormilla kuutioitu voi ja kuiva-aineseos karkeaksi muruksi. Ota muruseoksesta talteen n. 2dl kuorrutamista varten. Vuoraa n. 20x30cm neliövuoka leivinpaperilla. Painele muruseos tiiviiksi kerrokseksi vuoan pohjalle. Lusikoi päälle jäähtynyt raparperitäyte. Ripottele päälle loput 2dl muruseoksesta. Paista 175 asteisessa uunissa noin 30-35 minuuttia tai kunnes taikina on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä täysin vuoassa ennen paloiksi leikkaamista.
Munatonta -ihan huippua! Kiitos loistovinkistä!
VastaaPoistaHei ihan huippua, jos löytyi mieleinen resepti! :)
PoistaIhanan kuuloinen raparperiresepti! Namnam! :) Voisikohan maissitärkkelyksen vaihtaa perunajauhoihin ja fariinisokerin ruokosokeriin?
VastaaPoistaVarmasti onnistuu! :) Mukavia leivontahetkiä!
Poista