8.6.2015

YLIOPPILASJUHLATARJOILUT JA VINKKEJÄ KESÄN JUHLIIN

Viime lauantaina vietettiin ylioppilasjuhliani. Jotta säästyttäisiin kilometripostaukselta, niin esittelen tässä postauksessa yleisesti kaikki tarjottavat. Lisäksi kerron omia mietteitä, siitä mitä on hyvä huomioida, kun järjestää juhlat isommalle porukalle. Säästän seuraaviin postauksiin yksityiskohtaisemmat reseptit. Kuvasin myös videoita sekä kakkupohjien valmistuksesta että kakkujen täyttämisestä. Niistäkin on tulossa postauta myöhemmin.
Juhlissa oli tarjolla suolaista ja makeaa purtavaa. Suolaiset tarjottavat tilasimme suurimmaksi osaksi tällä kertaa. Puuhalimme äidin kanssa koko edellisen viikon keittiössä valmistaen makeita herkkuja. Tarjolla oli valkoinen sokerimassakuorrutteinen kakku, suklaakakku, Aatoksen unelma, lusikkaleipiä, macaron-leivoksia sekä tiramisuja ja paahdettuja valkosuklaa-raparperijuustokakkuja pienissä annoslaseissa. Nuo snapsilasin kokoiset annoslasiherkut olivat todella suosittuja, sillä ne olivat tarpeeksi pieniä ja helposti syötäviä.



Olen todella tarkka hygieniasta ja etenkin kesällä lämpimillä säillä on oltava huolellinen, etteivät tarjottavat pääse pilaantumaan. Suosinkin juhlissa useampaa pientä kakkua (halkaisija esim. 18-20cm). Pienen kakun etuna on se, että kakku on syöty melko nopeasti, jolloin kakulle ei tule turhaa seisontaa huoneenlämmössä. Uusi kakku on helppo nostaa kylmästä syödyn kakun tilalle. Lisäksi vieraiden on mukavampi ottaa paloja siististä ja tuoreesta kakusta kuin kakusta, joka on parin tunnin seisoskelun ja kakun leikkuun aikana lösähtänyt. Sama pätee myös keksien, leivonnaisten ym. kohdalla. Niitä on hyvä laittaa tarjolle pienissä erissä. Nuo edellä mainitut snapsilaseihin kootut tiramisut ja juustokakut ovat myös siitä käteviä, että niitä voi nostella kylmästä helposti lisää aina tarpeen tullen. 

Kermakuorrutteiset kakut toimivat myös kesällä, kunhan pitää huolen, ettei kerma pääse lämpenemään missään vaiheessa. Sokerimassakuorrutteisen kakun etuna on se, että kuorrutus sitoo kylmää ja pitää kakun viileänä pidempään kuin kermakuorrutus. Sulkaakuorrutteiset kakut ovat myös hyvä vaihtoehto kesän juhliin!






8 kommenttia:

  1. Kiva tarjoilupöytä! Mä tunnistan ittestäni ihan samanlaisen hygieniatarkkailijan, mutta se on kyllä pienissä kakuissa harmi, että ihmiset on vähän nuukia alottamaan kakkuja. Varsinkin hienosti kuorrutettuja täytekakkuja sit odotellaan että joku muu alottaisi.. Odottelen innolla lisää tietoa juhlistasi ja tarjoiluista :) Ja onnea vielä ylioppilaalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mulavasta kommentistasi Kissanminttu! Tuo on totta, ihmiset eivät uskalla monesti aloittaa uutta kakkua :D siitä täytyy vain itse leikata aloituspala, jolloin vieraatkin kehtaavat leikata kakkua!

      Poista
  2. Ihanat tarjoilut. Olisin kyllä viihtynyt pöydän lähettyvillä hyvin :D

    Onnittelut ylioppilaalle

    VastaaPoista
  3. Kylläpä taas näytti niiin herkulliselta, varmasti myös maistuivat. Onnea valkolakista . Seija

    VastaaPoista
  4. Ihania herkkuja ja onnea vielä ylioppilaalle vähän myöhässä! :)

    VastaaPoista