4.9.2015

HELPOT KINUSKI-SUKLAAPALAT

Eilen illalla sain pikaisen leipomisidean, jonka halusin toteuttaa samantien. Tein reseptistä melko pienen (noin 8 valmista keksipalaa), joten halutessasi tuplaa ainesten määrä. Tätä olisi myös helppo valmistaa uunipellin kokoinen isompi erä esimerkiksi myyjäisiin tai muuten vain isommalle porukalle!

Pohjana toimii murea kolmen aineksen murokeksipohja (shortbread). Pohjan päälle tulee itse keitettyä kinuskikastiketta ja kaiken kruunaa tummasta suklaasta ja rypsiöljystä valmistettu kiiltävä kuorrutus. Jos vain maltat, niin anna valmiiden keksien tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Tuolloin maut vahvistuvat ja koostumuksestakin tulee vielä parempi. Itse huomasin ainakin selvä eron tuoreiden ja yön yli jääkaapissa levänneiden välillä. Malttia siis!

MUROKEKSI
75g huoneenlämpöistä normaalisuolaista voita
0,25dl sokeria
1,5dl jauhoja

KINUSKITÄYTE
1dl kuohukermaa
1dl fariinisokeria

SUKLAAKUORRUTUS
100g tummaa suklaata
1rkl rypsiöljyä

Aloita valmistamalla murokeksi. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jauhot lastalla sekoittaen. Nosta taikina leivinpaperin päälle ja painele tai kaulitse se noin 5mm paksuiseksi levyksi esimerkiksi neliön tai ympyrän muotoon. Voit kaulia taikinan kahden leivinpaperin välissä, jolloin taikina ei tartu kaulimeen. Paista 180 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia kunnes pinta on saanut hieman väriä. Siirrä valmis pohja jäähtymään.

Valmista kinuskikastike mittaamalla kerma ja fariinisokeri pieneen kattilaan. Anna kiehua miedolla lämmöllä välillä sekoittaen. Tipauta pari pisaraa kinuskia kylmään veteen. Kinuski on valmista, kun pisara jähmettyy vedessä, eikä leviä. Anna valmiin kinuskin jäähtyä hetken aikaa.

Lisää jäähtynyt, mutta vielä valuva kinuskikastike pohjan päälle. Levitä veitsen avulla kinuski tasaiseksi. Siirrä jääkaappiin suklaakuorrutteen valmistuksen ajaksi.

Valmista suklaakuorrutus sulattamalla suklaa. Lisää sulan suklaan joukkoon rypsiöljy hyvin sekoittaen. Anna valmiin suklaakuorrutuksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada jäähtynyt kuorrutus varovasti pienissä erissä kinuskikerroksen päälle aloittaen keskeltä, jotta suklaa ei valu reunojen yli. Levitä varovasti suklaakuorrutetta veitsen avulla reunoja kohti. Voit kuvioida halutessasi suklaan pintaa esimerkiksi lusikan tai veitsen avulla. Siirrä jääkaappiin jähmettymään. Anna valmiin levyn tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli ennen herkuttelua. Leikkaa terävällä veitsellä valmis levy haluamasi kokoisiksi paloiksi.






















4 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa kivan yksinkertaiselta ja hyvältä ohjeelta. Täytynee kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohje todella on yksinkertainen ja todella herkullinen! :) Kiitos kommentistasi Sinikka!

      Poista
  2. Nam! Näyttää todella herkulliselta:) Jenkeissähän näitä kutsutaan millionaire shortbreadiksi.

    VastaaPoista