1.1.2016

VALKOSUKLAAN JA LIMEN MAKUINEN MASCARPONEKAKKU

Tavalliseen keksipohjaan saat uutta twistiä lisäämällä keksimurujen joukkoon unikonsiemeniä ja mantelirouhetta. Unikonsiemenet näyttävät kivoilta pohjassa. Ne antavat myös runsaasti makua yhdessä mantelirouheen kanssa. Täyteläinen ja kermainen mascarponetäyte maistuu valkosuklaalta ja limeltä. Täyte on samalla kivan makea, mutta silti raikas!  Uuden vuoden värikkäällä ilotulitusteemalla koristelin kakun unikonsiemenillä, värikkäillä nonparelleilla ja strösseleillä. Kakun voisi koristella myös yhtä hyvin esimerkiksi kermapursotuksin tai marjoilla!

POHJA (irtopohjavuoka halk. 18cm)
100g digestive-keksejä
0,5dl mantelirouhetta
3rkl unikonsiemeniä
50g normaalisuolaista voita

TÄYTE
2kpl liivatelehteä
2dl vispikermaa
250g mascarponea
200g valkosuklaata
0,5-1dl tomusokeria
1rkl vaniljasokeria
0,75dl limen mehua (2-3 limen mehu)

KORISTELU
unikonsiemeniä
nonparelleja
strösseleitä

Valmista pohja. Murskaa digestivekeksit hienoksi muruksi esimerkiksi pussissa kaulimen avulla. Sekoita keksimurun joukkoon mantelirouhe ja unikonsiemenet. Sulata voi ja lisää murujen joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Painele keksimuruseos kevyesti irtopohjavuoan pohjalle. Siirrä jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. 

Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata 100g valkosuklaata mikrossa tai vesihauteessa ja jätä jäähtymään. Raasta hienoksi loput 100g valkosuklaata. Vaahdota kerma kevyeksi vaahdoksi ja lisää mascarpone joukkoon. Vatkaa mascarpone kerman kanssa sekaisin. Lisää sulatettu suklaa ja suklaarouhe vatkaimella sekoittaen mascarponevaahdon joukkoon. Lisää tomusokeria ja vaniljasokeri. Kuumenna limen mehu ja liota siihen liivatelehdet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Lisää neste ohuena nauhana mascarponevaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle (voit öljytä ja tomusokeroida kevyesti irtopohjavuoan reunat, jotta valmis kakku irtoaa nätisti). Anna kakun hyytyä ja tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli. Koristele valmis kakku juuri ennen tarjoilua nonparelleilla, unikonsiemenillä ja muilla koristeilla.






2 kommenttia:

  1. Ihan mahtava idea lisätä unikonsiementä ja mantelirouhetta keksipohjaan! Ja tuo mascarponetäyte limetwistillä on varmasti herkullista. Hyvää ja onnellista uutta vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikonsiemenet ja mantelirouhe oli tosi kiva lisä pohjaan! Hyvää uutta vuotta myös sinulle! :)

      Poista