16.3.2016

PULLAVANUKAS

Valmistin ja itse asiassa söin viime viikon brunssilla ensimmäistä kertaa pullavanukasta. Mulla oli pieniä ennakkoluuloja pullavanukkaan suhteen. Oon toki aikaisemmin syönyt köyhiä ritareita, joissa on aivan samat raaka-aineet ja köyhät ritarit on todella hyviä! Silti epäilin pullavanukasta ensimmäiseen lusikalliseen asti, sillä kuvittelin sen jotenkin makaronilaatikon kaltaiseksi, eli pullapaloja hyytyneessä kananmuna-maitoseoksessa. No, lopputulos ei todellakaan ollut makaronilaatikon kaltainen, vaan vuoasta sai lusikoida ihanan kuohkeaa ja mehevää pullavanukasta. Kananmuna-maitoseos oli imeytynyt pulliin niin hyvin, ettei sitä edes huomannut, eikä maistanut lainkaan. Tästä tuli todellakin yksi mun uusista suosikeista. Aion seuraavaksi kokeilla valmistaa pullavanukkaat pieniin annosvuokiin. 

Mukailin reseptissäni Jamie Oliverin tapaa valmistaa pullavanukas. Jamie Oliverin reseptissä kananmunien joukkoon lisätään kiehuva maitoseos, joka kaadetaan pullapalojen päälle. Toisissa resepteissä kananmunat ja maito sekoitetaan vain keskenään ilman kuumennusta. En tiedä vaikuttaako tekotapa makuun tai rakenteeseen millään tavalla, mutta ainakin tällä tavalla pullavanukkaasta tuli todella herkullinen!

Pullavanukkaan joukkoon voisi laittaa esimerkiksi hilloa, suklaahippuja tai vaikka nutellaa. Itse tein ihan maustamattoman version ja laitoin vain lisukkeita tarjolle erikseen, jotta jokainen pystyi rakentamaan haluamansa makukokonaisuuden. Omani söin marjojen, nutellan ja vaniljakastikkeen kera. 



PULLAVANUKAS vuoan koko 20x30cm (alkuperäinen resepti Jamie Oliver)
750g kuivahtanutta pullaa
2dl kuohukermaa
4dl maitoa
0,75dl sokeria
1rkl vaniljasokeria
5 kananmunaa

PINNALLE
sokeria
pari nokaretta voita

Aloita valmistaminen pilkkomalla pullat/pullapitko reilun kokoisiksi paloiksi. Voitele uunivuoka kevyesti voilla ja lisää palaset vuokaan. Kiehauta kattilassa maito, kuohukerma, sokeri ja vaniljasokeri. Riko munat toiseen kulhoon. Kaada kiehuva seos kananmunien päälle koko ajan vatkaten vispilällä voimakkaasti. Kaada seos pullapalojen päälle vuokaan. Painele reilusti pullia sormilla, jotta neste imeytyisi niihin. 

Ripottele pinnalle sokeria ja voinokareita. Paista 180 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Tarjoile lämpimänä esimerkiksi marjojen ja vaniljakastikkeen kanssa! 





   


4 kommenttia:

  1. Pullavanukas tuo aina mieleeni mummolan kesät! Meillä laitetaan pullavanukkaan sekaan yleensä mustikoita.(Arvaa tekeekö mieli kaivaa pakastemustikat esiin ja ryhtyä pullavanukkaan tekoon?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ui nam! Mustikat sopisivat loistavasti pullavanukkaan joukkoon! :)

      Poista
  2. Harmi kun ei kotona ole koskaan kuivahtanutta pullaa. Pullavanukas on niin nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos sulla sattuu olemaan vaaleaa paahtoleipää, niin siitä voisi tehdä leipävanukkaan! :)

      Poista