15.7.2013

Raikas passion-mangojuustokakku mansikoilla

Sain ilokseni valmistaa kaverini kesäisiin yo-juhliin tarjottavat. Juhlat pidettiin poikkeuksellisesti vasta heinäkuussa. Näitä juustokakkuja tein kaksi ja lisäksi matkaan lähtivät myös kaksi lakkikakkua ja kaksi suolaista piirakkaa, joista lisää myöhemmin. Juustokakusta toivottiin gluteenitonta ja lisäksi siihen haluttiin mansikoita koristamaan reunaa. Kakku kannattaa valmistaa jo hyvissä ajoin, sillä hyytyminen vie aikaa.



Pohja
4 munaa
1 dl sokeria
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri valkoiseksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden vaahdon joukkoon. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa, noin 7-10 minuuttia. Pohja on valmis kun se irtoaa leivinpaperista.

Pohjan päälle
puolikkaan sitruunan mehu
pari lusikallista mangososetta
n.150g mansikoita

Laita irtopohjavuon (halk. 20cm) reunat tarjoiluastialle. Laita reunoihin joko reunakalvo tai öljyä ja tomusokeroi reunat kevyesti, jotta valmis kakku irtoaa nätisti. Muotoile kakkupohjasta pyöreä, hieman 20cm pienempi ympyrä ja laita se vuokaan. Kostuta sitruunamehulla ja lisää päälle mangososetta. Poista mansikoista kannat ja halkaise ne. Asettele mansikat sitten tiiviisti vuoan reunoille.

Täyte
2,5dl vispikermaa
1dl sokeria
100g maitorahkaa
250g maustamatonta tuorejuustoa
4 liivatetta
3/4dl  siivilöityä passionhedelmää (n.4 passionhedelmää)
300g mangososetta
2rkl sitruunamehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää sokeri, maitorahka ja tuorejuusto. Jatka vatkaamista, kunnes ainekset ovat sekaisin. Lisää mangosose ja siivilöidyt passionhedelmät. Kuumenna sitruunamehu ja liota liivatteet siihen. Jäähdytä seosta hetki, kunnes se ei ole enää polttavaa. Ota pari kauhallista tuorejuustomassaa erikseen ja lisää liivateseos siihen hyvin sekoittaen. Kaada sitten sekoitettu seos tuorejuustomassan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia ennen kiilteen lisäämistä.

Kiille
2 liivatelehteä 
3/4dl mangososetta
3/4dl siivilöityä passionhedelmää (n.4 passionhedelmää)
3rkl vettä

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita mangosose, passion ja vesi keskenään. Ota pari lusikallista erilleen ja kuumenna se. Liota liivatteet kuumaan nesteeseen ja yhdistä lopun seoksen kanssa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lusikoi sitten kiillettä varovasti ohut kerros juustokakun pinnalle. Anna hyytyä jääkaapissa mieluiten yön yli. 

Koristele valmis kakku passionhedelmällä ja mansikalla.



ONNITTELUT!



21 kommenttia:

  1. Näyttää kyllä todella raikkaalta ja maistuu varmasti aivan taivaalliselta :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kakku! Tykkään itse tosi paljon passionhedelmästä! Olen myös joskus laittanut mansikoita noin tuonne täytteen reunalle ja sillä tavalla saa kyllä kivasti juustokakkuun näyttävyyttä :)
    Ps.Linkitin sut mun blogiin ja liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mansikkareunalla saa kivaa vaihtelevuutta juustokakkuun. Kiva kun linkitit mut! Mä linkitän myös sut!

      Poista
  3. Näyttää niiiiiiin herkullisen hyvältä tuo kakku :) Tekisi mieli maistaa, joten on kai tätä kokeiltava joskus? ;) :) ja kiva tämä sinun blogisi muutoinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai se on sen merkki, että kokeiltava on :D sinunkin blogi oli kiva!

      Poista
  4. Miten kaunis! Vaikka toisaalta kun miettii niin koristelu on tosi yksinkertainen ja ehkä juuri siksi niin ihana, sulla on kyllä silmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! Välillä yksinkertainen on parempi kuin monimutkainen koristelu! :)

      Poista
  5. Kaunis juustokakku! Pitääpä itsekin kokeilla. =)

    VastaaPoista
  6. Passion-mangojuustokakku on oma lempparini myös!

    VastaaPoista
  7. Oletpa hurjan taitava ikäsi huomioonottaen, tosi kauniita kakkuja. =)
    Liitytty tämän blogin seuraajaksi, tosin yksityisesti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Kiva kun tykkäät blogistani! Sinunkin blogisi oli kiva! :)

      Poista
  8. Kaikkia ihania leipomuksia teet :) Nyt vaan huomio kiinnittyi noihin kynttilänjalkoihin, mistä ja onko ne Iittalaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, valitettavasti en osaa sanoa noista kynttilänjaloista sen tarkemmin. Tuo kuva on otettu ystäväni luona...

      Poista
  9. Tämä näytti niin herkulliselta, että täytyi testata, vaikka passionhedelmä uusi tuttavuus olikin. Muokkasin ohjetta hieman, mutta pääpiirteet olivat samat ja täytyy sanoa, että tämä kakku oli todella hyvää ja kaiken lisäksi kaunis. Iso kiitos ohjeesta! Linkitin sinut, toivottavasti on ok.

    VastaaPoista
  10. Aivan taivaallisen hyvää kakkua. Tein tätä Juhannukseksi ja juuri nautittiin herkkua. Linkitin sinut omaan blogiini - onhan ok?

    VastaaPoista
  11. Hei! Minkä kokoiselle porukalle tuo resepti on? Tulossa on 30 vierasta ja olen tässä miettinyt, tarvitseeko tehdä 1,5 kertaisena respti? Kiitoksen vastauksesta
    -Noora

    VastaaPoista