Olen ehkä kerran maistanut lusikkaleipiä joskus pienempänä, mutten koskaan ennen ollut valmistanut niitä kuitenkaan itse. Syy siihen, etten ole valmistanut näitä koskaan aikaisemmin on hyvin yksinkertainen. Olen nimittäin jostain kumman syystä saanut sellaisen kuvan, että lusikkaleivät olisivat erittäin kuivia, tylsän makuisia ja muutenkin vain kaikin tavoin todella tylsiä. No, nyt minulle kuitenkin tuli tilaisuus valmistaa näitä ja erittäin suurin ennakkoluuloin sitten lähdinkin leipomispuuhiin. Nyt täytyy taas myöntää, että olin väärässä ennakkoluulojeni suhteen! Nämä helppotekoiset kauniit ja rapeat pikkuleivät maistuvat ihanasti paahdetulta voilta ja vadelmahillolta. Yksinkertaista, mutta niin hyvää!
Tosiaan, kaikki tieto lusikkaleipien valmistuksesta jäikin itselläni siihen, että voin kuuluu olla paahtunutta. Tuolla ainoalla tiedolla oli hieman haastavaa alkaa kehittelemään omaa respetiä, joten otinkin puhelun ystävälleni, sillä tiesin hänellä olevan todella vanha ja hyvä lusikkaleipien resepti. Tuota reseptiä käyttäen valmistin siis omani elämäni ensimmäiset lusikkaleivät! Lusikkaleivät ovat yksinkertaiset valmistaa, mutta oman haasteensa tuo voin paahtaminen sopivan paahtuneeksi. Voin on hyvä antaa ruskistua kaikessa rauhassa melko miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, jotta voisula ei vain missään vaiheessa pääse tummumaan liikaa. Parhain lusikka pikkuleipien muotoilemiseen on hieman syvempi ja kapeneva pieni lusikka! Täytetyt lusikkalevät on hyvä pyörittää erikoishienossa sokerissa, sillä taloussokerissa kiteet voivat olla liian suuria, Ja ainiin, nämä herkut ovat kananmunattomia, joten ne sopivat myös allergikoille!
LUSIKKALEIVÄT (noin 30kpl)
200g voita
200g sokeria
3tl vaniljasokeria
250g vehnäjauhoja
1tl ruokasoodaa¨
LISÄKSI
vadelmahilloa/marmeladia
erikoishienoa sokeria
Valmista lusikkaleivät sulattamalla voi kattilassa ja anna sen kiehahtaa. Sekoittele välillä. Keitä voisulaa hyvin miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes voisula on saanut hieman vaalean ruskeaa/punertavaa väriä. Nosta kattila liedeltä ja lisää sokeri joukkoon. Sekoita sokeri voisulan joukkoon ja anna seoksen sen jälkeen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Sekoita kuivat aineet (vaniljasokeri, ruokasooda sekä vehnäjauhot) keskenään. Sekoita jäähtyneeseen voi-sokeriseokseen kuivat aineet nuolijalla/puulastalla sekoittaen. Älä sekoita liikaa! Taikina saa jäädä hieman murumaiseksi. Muotoile pienen lusikan avulla taikinasta pieniä nokareita. Painele taikina tiivisti lusikkaan, jotta lusikkaleivät pysyvät kasassa. Taikina ei leviä uunissa, joten voit laittaa ne lähekkäin pellille. Paista 175-asteisessa uunissa noin 12-17 minuuttia kunnes pikkuleivät tuntuvat kiinteiltä. Pikkuleipien ei ole tarkoitus saada väriä uunissa kuin aivan aavistuksen verran. Anna valmiiden pikkuleipien jäähtyä.
Levitä vadelmahilloa/marmeadia pikkuleipien päälle ja paina toinen puoli yhteen. Pyöräytä täytetyt lusikkaleivät erikoishienossa sokerissa.
Levitä vadelmahilloa/marmeadia pikkuleipien päälle ja paina toinen puoli yhteen. Pyöräytä täytetyt lusikkaleivät erikoishienossa sokerissa.
Lusikkaleivät olivat siis osa viime viikon juhlapöytää. Tulen lisäämään ainakin osan kuvassa näkyvistä herkuista myös tänne blogiin!
Lusikkaleivät on niin hyviä! Pakko myöntää, että mullaki oli melko mauton kuva näitä herkkuja kohtaan, kunnes äiti leipoi niitä eräisiin juhliin. Sitten oli vain todettava, että näinkin yksinkertainen leivos voi olla taivaallisen hyvää! :)
VastaaPoistahttp://bakingwithjonna.blogspot.fi/
Hassua, että näin monella on ollut lusikkaleivistä hieman huono kuva! Mutta tosiaan, nää on taivaallisia! :))
PoistaLusikkaleivät on tosi juhlavia :) Tein itsekin niitä hetki sitten, ja lapsetkin saa tykkäämään niistä, kun väliin laittaa jotain suklaista, kuten Nutellaa. Ihana juhlapöytä!
VastaaPoistahttp://pullanmuruseni.blogspot.fi/2014/07/lusikkaleivat.html
Oii, nutellaa täytyykin joskus kokeilla! Kiitti vinkistä :)
PoistaRakastan lusikkaleipiä! Etenkin erään äitini ystävän tekemät ovat aivan mielettömän hyviä. Hassua sinänsä, että niin moni (nuori) pitää lusikkaleipiä pahoina/vanhoina/epäilyttävinä. Nämä ansaitsisivat paljon enemmän arvostusta myös nuorempien ihmisten keskuudessa. :D
VastaaPoistaTuo on muuten varmasti totta, että monella nuorella on ennakkoluuloja lusikkaleipiä kohtaan! No, nyt mun ennakkoluulot ainakin hävisivät :))
Poista