27.11.2015

ROUHEINEN OMENAPIIRAKKA

Hassua ajatella, että ollaan jo marraskuun loppupuolella ja edelleenkin kaupasta saa kotimaisia omenoita! ♥ Olen ehkä hieman jäljessä näiden kausituotteiden suhteen, sillä nyt vasta leivoin ensimmäisen omenapiirakan koko syksynä. Käsi ylös, jos on muitakin! Piirakassa on ihana kaurainen pohja, jonka päälle asetellaan omenat ja mantelirouhe. Omenoiden päälle kaadetaan voista, sokerista, jauhoista ja kermasta tehty seos ja kaiken kruunaa vielä mantelilastut. Tuo seos joka kaadetaan omenoiden päälle oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Seoksen avulla omenalohkot kypsyvät mehukkaiksi samalla pohjan paistuessa ihanan rapeaksi. Piirakka on parhaimmillaan uunista tulleena tai jääkaappikylmänä, jolloin pinta muistuttaa hieman toscakuorrutusta! Resepti on käsin kirjoitettu muistivihkoon, joten sen tarkkaa alkuperää en valitettavasti tiedä.







POHJA (piirakkavuoka halk. 26cm)
75g normaalisuolaista voita
1dl kaurahiutaleita
2dl vehnäjauhoja
0,5dl sokeria

TÄYTE
75g normaalisuolaista voita
1dl sokeria
2rkl vehnäjauhoja
3dl kuohukermaa
3-4 isoa omenaa
45g mantelirouhetta
25g mantelilastuja

Valmista pohja. Sulata voi ja sekoita siihen muut ainekset. Pohjan kuuluu jäädä murumaiseksi. Painele muruseos piirakkavuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia. Valmista sillä aikaa täyte.

Valmista täyte. Sulata voi kattilassa. Lisää voisulan joukkoon sokeri ja vehnäjauhot. Sekoita vispilällä tasaiseksi. Lisää lopuksi kuohukerma. Lämmitä seosta liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Siirrä kattila levyltä heti ja jätä jäähtymään. Pese omenat hyvin. Ulkomaalaiset omenat on hyvä myös kuoria. Poista omenoista siemenkodat ja leikkaa omenoista ohuita siivuja. Asettele omenasiivut esipaistetulle pohjalle. Ripottele omenasiivujen päälle mantelirouhe, Kaada sen jälkeen kermaseos omenoiden päälle tasaisesti. Viimeistele mantelilastuilla. Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, kunnes piirakka on saanut kauniin kullanruskean värin. Anna valmiin piirakan jäähtyä hetken aikaa ennen leikkaamista. Tarjoile vaniljajäätelön kanssa! Säilytä jääkaapissa.































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti