1.11.2016

PIENET SITRUUNA-MARENKITARTALETIT

Sitruuna ja marenki on makuyhdistelmä, joka toimii poikkeuksetta lähes aina. Aineksista voi tehdä yhden ison piiraan tai pieniä tartaletteja minimuffinssivuoassa, kuten mä tein. Minimuffinssivuokaan valmistettuna ne on just sopia parin suupalan herkkuja, joilla lähtee hyvin makeanhimo :) Maistele täytteen sitruunan määrää, jotta löydät itsellesi mieluisen vahvuuden. Oikea määrä sitruunaa on se, kun sitä tuntuu olevan aavistuksen liian paljon, sillä valmiin leivoksen muropohja ja marenkihuntu pehmentävät makua kuitenkin yllättävän paljon! 

Tartaletit voi valmistaa jo hyvissä ajoin, sillä oikein valmistettuna italialainen marenki säilyy jääkaapissa piirakan pinnalla erinomaisesti seuraavaankin päivään. Tein samalla myös toisen makuisia tartaletteja, joista lisää toisessa postauksessa :)




Yhdistelin jälleen eri resepteistä osasia, jotta sain mieluisan lopputuloksen

POHJA (noin 24 minitartalettia)
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

TÄYTE
noin 5-6 sitruunan mehu
1,5 dl sokeria
4 dl vettä 
4 keltuaista
4 rkl perunajauhoja
1 rkl voita

ITALIALAINEN MARENKI
1,6 dl sokeria
0,6 dl vettä
2 valkuaista

Valmista pohja: Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan kevyesti sähkövatkaimella sekoittaen.  Laita taikina jääkaappiin tai pakastimeen, jotta se on tarpeeksi kylmää kaulittavaksi. Valmista sillä välin täyte. 

Valmista täyte: Sekoita kaikki täytteen ainekset kattilassa. Kuumenna täytettä hyvin sekottaen kunnes se sakenee. Maista sitruunan määrää ja lisää sitruunamehua tarvittaessa. Anna täytteen jäähtyä hetken aikaa.

Voitele ja jauhota kevyesti minimuffinssipellin kolot. Kaulitse kylmettynyt taikina ohueksi levyksi ja ota ympyrämuotilla hiukan pellin koloja isompia paloja. Painele palat kevyesti koloihin. Lusikoi tai pursota jäähtynyttä täytettä pohjien päälle, jättäen noin puoli senttiä yläreunasta ilman täytettä. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 15 minuuttia kunnes murotaikina on saanut kauniin värin. Sitruunatäyte tuntuu uunista tultuaan todella löysältä, mutta jähmettyy jäähtyessään. Anna valmiiden tartalettien jäähtyä.

Valmista italialainen marenki: Mittaa sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna seos 118 asteeseen (lämpömittari on suositeltava). Aloita valkuaisten vaahdottaminen yleiskoneessa ja kaada sokerisiirappi ohuena nauhana valkuaisten joukkoon koko ajan vaahdottaen. Jatka vaahdottamista kunnes vaahto on jämäkkää ja jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Lusikoi italialainen marenki pursotuspussiin ja pursota marenkia jäähtyneiden tartalettien päälle. Paahda pintaa lopuksi vielä kaasupolttimella. Koristele haluamallasi tavalla.




2 kommenttia:

  1. Ihania! Näitä pitää kokeilla, oon tehnyt vaan ison piiraan muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pienissä on vähän enemmän näpertelyä, mutta ne on kivaa vaihtelua isolle piirakalle ja niitä on kiva syödä :)

      Poista