12.7.2016

MUN AAMUPALA: TUOREPUURO

Mä syön lähes joka aamu poikkeuksetta kaurapuuroa tai tattaripuuroa ja aina silloin tällöin tuorepuuroa. Tuorepuuron teko on hyvin vaivatonta ja siihen saa kulutettua aikaa maksimissaan 5 minuuttia. Mitä pidempään puuro tekeytyy, niin oikeastaan sen parempi. Anna puuron tekeytyä mielellään yön yli, minimiajaksi suosittelen kuitenkin noin paria tuntia. 

Tässä mun viime hetken suosikiksi noussut omena-tuorepuuron resepti.  Laitoin puuroon chia-siementen ja kaurahiutaleiden lisäksi myös auringonkukansiemeniä kaverin suosituksesta. Ne sopiikin puuron joukkoon ihan täydellisesti tuoden makua ja suutuntumaa. Chia-siementen tavoin myös auringonkukansiemenet turpoavat hieman nesteessä ja näin puurosta tulee ihanana täyteläistä. Raastettua omenaa on oltava mun puurossa, se vaan tuo niin ihanan maun! Lisukkeet tekevät puurosta täydellisen, joten herkuttele omasi esimerkiksi hedelmien, marjojen tai maapähkinävoin kanssa! Onko teillä muuten jotain hyviä suosituksia? 


TUOREPUURO
puolikas isohko omena
0,75 dl kaurahiutaleita
1 rkl chia-siemeniä
1,5 rkl aurongonkukansiemeniä
1,5 dl maitoa

Raasta omena karkeaksi raasteeksi. Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Peitä kulho kelmulla ja anna tekeytä jääkaapissa mielellään yön yli. Herkuttele marjojen ja hedelmien kanssa.







4 kommenttia:

  1. Nam, näyttää niiin hyvältä! Pitää joskus kokeilla. ;) Ois mukavaa vaihtelua perinteiselle kaurapuurolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi :) kaurapuuroa en missään nimessä vaihtaisi pois, mutta nimenomaan, tää on mukavaa vaihtelua! :)

      Kivaa viikonloppua sulle!

      Poista
  2. Oi joi. Näyttää herkulta. Tuo tuorepuuro onkin hyvä idea kun taas työt alkavat ensi viikolla, eikä viideltä aamulla huvita alkaa puuroa keittelemään. Kiitti vinkistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei loistavaa :D ja tuohan on helppo napata aamulla pakasterasiassa mukaan työmatkalle! :)

      Poista