17.9.2016

SAVULOHIPIIRAKKA (leivontavideo)

Ruokaisat piirakat on ihan parhaita, sillä salaatin kanssa ne ovat kivaa vaihtelua   lounaalle tai päivälliselle. Olen aikaisemmin tehnyt kinkkupiirakkaa ja poropiirakkaa ja nyt viimeisimpänä valmistin ihanaa savulohipiirakkaa. Yhdistin täytteeseen savulohen kaveriksi fetan ja pinaatin. Juuri sopivasti suolaisuutta, mutta myös jotakin raikkaampaa. 

Tätä piirakkaa on tehtävä ehdottomasti toisenkin kerran, meillä neljä henkeä söi nimittäin koko piirakan yhdellä kertaa!

Alempana video piirakan valmistuksesta.








POHJA (vuoan halk. 25cm tai pitkä vuoka 13x35 cm)
100g kylmää normaalisuolaista voita
220g vehnäjauhoja
1dl juustoraastetta (emmental)
1 kananmuna

TÄYTE
noin 10 cm pala purjoa +öljyä paistamiseen
80 g (pussi) baby pinaattia (kotimaista)
120 g (purkki) smetanaa 
1,5 dl maitoa 
2 munaa 
puolikas ruukku ruohosipulia
puoliksa ruukku tilliä
ripaus mustapippuria
250 g lämminsavustettua lohta
1 dl fetakuutioita (maustamaton)

KORISTEEKSI
tuoreita yrttejä

Valmista pohja: Laita kulhoon pilkottu voi ja vehnäjauhot. Nypi sormilla tasaiseksi taikinaksi. Lisää juustoraaste sekä kananmuna. Älä vaivaa, tee vain taikinasta kiinteää! Painele taikina suorakaiteen muotoiseen irtopohjavuokaan. Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Valmista täyte: Halkaise purjo pituussunnassa ja huuhtele puolikkaat hyvin. Pilko sitten ohueksi suikaleeksi ja kuullota pannulla öljyn kanssa. Lisää lopuksi huuhdellut pinaatit ja sekoittele kunnes pinaatit pehmenevät hiukan. Jätä jäähtymään. Sekoita smetana, maito ja munat keskenään, lisää hienonnetut yrtit ja mustapippuri. 

Kaulitse kylmettynyt taikina ohueksi levyksi ja painele kevyesti vuokaan. Leikkaa ylimääräinen taikina vuoan ympäriltä pois. Lisää pohjan päälle kuullotettu purjo ja pinaatti. Jos paistinpannuun on jäänyt paljon nestettä, niin älä laita sitä pohjaan. Revi lohesta sormin runsaita paloja ja laita pohjan päälle. Lisää viimeisenä fetakuutiot. Kaada munaseos täytteiden päälle vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noin 40 minuuttia kunnes pinnassa on kaunis kullanruskea väri ja piirakan täyte tuntuu melko kiinteältä (keskusta saa olla hieman tutisevaa). Koristele halutessasi valmis piirakka tuoreilla yrteillä.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti