7.9.2016

YKSI JÄÄTELÖKÄÄRETORTTU, KAKSI MAKUA

Tehtiin viikonloppuna pitkästä aikaa jäätelökääretorttua, osa porukasta halusi täytteeseen ehdottomasti lakkahilloa, vaikkei kaikki tykänneetkään ajatuksesta. Tämän vuoksi syntyikin kääretorttu, jonka toinen puoli täytettiin lakkahillolla ja toinen suklaaganachella.

Täytyy myöntää ettei tää idea ollut mun, vaan siskoni keksi laittaa kääretorttuun kahta eri täytettä. Aika nerokasta, taidan hyödyntää tätä joskus muulloinkin! Kaikki ketkä halusivat syödä jäätelökääretorttua lakkahillolla ottivat palat kääretortun toisesta päästä ja ne ketkä halusivat syödä mieluummin suklaatäytteellä ottivat palat sitten toisesta päästä. Mä otin palat molemmista ja oli kyllä hyvää! 

POHJA
4 munaa
1,5 dl sokeria
0,75 dl perunajauhoja
0,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

TÄYTE
0,5 litraa vaniljajäätelöä
noin 1 dl lakkahilloa
100 g suklaata + 0,5 dl kermaa

Valmista pohja: Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilöiden vaahdon joukkoon. Kääntele nuolijalla tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 8-10 minuuttia kunnes pinta on saanut väriä. Laita leivinpaperi pöydälle ja ripottele siihen sokeria. Kumoa kääretorttulevy siihen. Irrota leivinpaperi kääretorttulevystä varovasti. Peitä pohja leivinliinalla jäähtymisen ajaksi. 

Täytä pohja heti sen jäähdyttyä. Laita kattilaan paloiteltu suklaa ja kerma. Kuumenna miedellä lämmöllä välillä sekoitellen kunnes seos on tasaista. Levitä lakkahilloa puoliksi pohjalle ja toiseen osaan levitä suklaakastike. Siivuta jäätelö ohuiksi siivuiksi (max 0,5 cm) ja asettele tiiviisti lakkahillon ja suklaakastikeen päälle. Jätä yläreunasta ohut kaistale ilman jäätelöä. Rullaa varovasti tiukaksi rullaksi alareunasta yläreunaan ja kääri kääretorttu vielä leivinpaperiin ja siirrä pakkaseen.





2 kommenttia: