13.8.2016

BUDAPEST-KAKKU (leivontavideo)

Budapest-leivos tehdään tavallisesti kääretortun muotoon, siihen löytyy viime kesältä resepti täältä. Nyt halusinkin kokeilla tehdä kääretortun sijaan kolme kerroksisen kakun samoista aineksista: mehevästä mantelijauhe-marenkipohjasta, kermavaahdosta ja marjoista.  Nam nam, nam! 

Mietin Budapest- kääretortun ongelmakohtia, jotka voi monella liittyä marenkilevyn rullaamiseen ja halkeiluun. Sainkin ajatuksen kokeilla helpompaa versiota ja tein pellille kolme yhtä suurta suorakaiteen muotoista marenkilevyä, joista kokosin kakun. Oli helppoa, eikä tarvinnut jännätä rullausvaihetta tai pohjan oikeaa kypsyyttä. Sillä marenkirullaa tehdessä pohjahan ei saa jäädä liian pehmeäksi eikä myöskään liian rapeaksi, koska rullausvaihe ei tuolloin onnistu.

POHJA
5 valkuaista
ripaus suolaa
2,5dl sokeria
0,5dl maissitärkkelystä
1dl mantelijauhetta

TÄYTE
4dl vispikermaa
2rkl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
vadelmia
mansikoita 
mustikoita
mustaherukoita

Valmista pohja: vaahdota valkuaiset suolan kanssa kevyeksi vaahdoksi. Lisää sokeri vaahdon joukkoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Jatka vatkaamista kunnes vaahto on jämäkkää ja kiiltävää. Lisää maissitärkkelys siivilän läpi vaahdon joukkoon. Lisää myös mantelijauhe. Sekoita varovasti nuolijalla käännellen vaahto tasaiseksi. Lusikoi valmis massa pursotuspussiin. Leikkaa pussin kärjestä pieni pala pois. Pursota pellille leivinpaperin päälle kolme samankokoista levyä (pursottaminen ei ole pakollista, voit levittää marenkivaahdon myös lusikalla). Paista pohjia 175 asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes pinta on saanut kevyesti väriä ja se tuntuu rapealta. Sisältä pohja saa olla mehevä ja hieman vaahtokarkkimainen. Käännä uunista tulleet pohjat ylösalaisin leivinpaperin päälle ja poista pohjassa kiinni oleva leivinpaperi varovasti. 

Valmista täyte: Vaahdota vispikerma vaahdoksi ja mausta tomusokerilla ja vaniljasokerilla. Levitä ensimmäiselle pohjalevylle kermavaahtoa. Lisää marjoja. Laita kermavaahtoa pari nokaretta marjojen päälle tarttumapinnaksi. Nosta toinen pohjalevy päälle. Lisää taas kermavaahtoa ja marjoja. Nosta viimeinen pohjalevy päälle. Levitä kermavaahtoa ja viimeistele marjoilla.





6 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, rakastan marjoja! :) Iso plussa myös gluteenittomuudesta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuoreet marjat on ihania! Totta, tää on myös gluteenitonta :)

      Poista
  2. Ai että, näyttää taivaalliselta. Pidän Britasta ja Pavlovasta, joten tämä menee testiin. Nyt kun vielä marjojakin saatavilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää itse asiassa muistuttaa hieman brita-kakkua, koska kerroksia on useita :) Kiva kuulla, että menee testiin :)

      Poista
  3. Ihana video! Ja huippua, oon lähdössä Budapestiin sunnuntaina :D Can't wait!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Mahtavaa, että video oli kiva :)

      Huippua, mukavaa matkaa! :)

      Poista