31.12.2016

VINKKEJÄ KÄVIJÄMÄÄRIEN KASVATTAMISEEN

Olin innoissani päästessäni mukaan yhteistyössä ASUSin kanssa viimeiseen The Next Level of Blogging with ASUS -workshopiin kuulemaan Aki Ovaskan vinkit kävijämäärien kasvattamiseen. Mielenkiintoisia workshopeja on järjestetty pitkin syksyä ja käy ehdottomasti lukemassa kootusti kaikkien workshopien vinkit The Next Level of Blogging with ASUS -blogista.

Oma osaaminen ja kokemuset seosta, analytiikasta ja kaikesta tähän liittyvästä olivat todella hatarat. Olen joskus yrittänyt etsinyt netistä tietoa aiheesta, mutta kaikki tuntui jotenkin todella vaikealta ja monimutkaiselta ja siihen homma sitten jäikin. Sain workshopissa paljon hyviä ja selkeitä vinkkejä, jotka jaan teidän kanssa. Toivottavasti teillekin tulee jotain uutta :)


Pienillä ja melko yksinkertaisillakin asioilla voit kasvattaa kävijämäärää helposti. Esimerkiksi sisältökalenterin tekeminen voi tuntua turhalta ja välillä itsestänikin tuntuu, että se on liian helppo vinkki, mutta todellisuudessa siitä onkin yllättävän paljon hyötyä. Kirjoita postausideoita ja -aiheita ylös ja otsikoi ne valmiiksi tietyille päiville. Tiedät mistä tulet kirjoittamaan ja voit esimerksiksi suunnitella aina seuraavan viikon tai kuukauden valmiiksi, tällöin bloggaamisesta tulee säännöllisempää ja hahmotat kokonaiskuvan paremmin.
Seuraa aktiivisesti blogisi kävijätietotoja, unohda blogipohjasi omat kävijämittarit, sillä niiden tuottamat tiedot eivät ole useimmiten kovin tarkkoja ja luotettavia. Sen sijaan pyri käyttämään aktiivisesti mm. Google Analyticsia, josta näet tarkat ja realistiset tiedot ja voit hyödyntää erilaisia mittareita, jotka auttavat sinua analysoimaan kävijöitäsi. Tämän pohjalta pystyt kehittämään blogiasi lukijoita kiinnostavaan suuntaan. 

Linkkaa postauksia tasaisesti viikon aikana myös sosiaaliseen mediaan, jotta kävijät saavat tietoa uusista postauksista ja saat jatkuvasti kävijävirtaa blogsi. 
Älä unohda tägejä, avainsanoja, otsikoita ja kategorioita. Hakukoneoptimoinnin kannalta on todella tärkeää, että nämä ovat kunnossa, sillä juuri näistä asioista riippuu postauksesi löydettävyys esim. googlatessa. Niin ja jopa postauksen URLilla on merkitystä, joten siihenkin kannattaa kiinnittää huomiota.

Nappaa loput vinkit talteen ja opi lisää The Next Level of Blogging with ASUS -blogista. Tuleva vuosi onkin hyvä aloittaa laittamalla oman blogisi hakusanat ja muut asiat kuntoon. Palataan ensi viikolla uuden reseptipostauksen kera. Nyt toivotan teille huippua vuodenvaihdetta!


Yhteistyössä ASUS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti